Erittäin mainitsemista ansaitsevaa oli rautjärveläisten johtajan luutnantti, nyttemmin kapteeni, Astolan henkilökohtainen toiminta ja vaikutus näinä tärkeinä hetkinä. Hänen johdollaan valtasivat suojeluskuntalaiset Vuoksenniskalla venäläisten silloisekseen runsaat ampumatarve- ja asevarastot: kuusi 3-tuuman tykkiä, kaksi käyttökunnossa olevaa konekivääriä vöineen, 10 laatikoissa eri osissaan olevaa konekivääriä, 5,000 kranaattia ja shrapnellia, noin 70,000 kappaletta kiväärin ja konekiväärin patruunia ja paljon muuta välttämätöntä sotilastavaraa. Pari automobiilia ja runsas öljy- ja bentsiinivarasto jäi niinikään sotasaaliiksi.
Ilman näitä venäläisiltä sotilailta saatuja aseita olisi vapaustaistelumme saanut jo alunpitäen ikävän käänteen, sillä aseettomalta lannistuu pian sekä innostus että rohkeus ja ennen pitkää olisi tärkeä Vuoksen rintama täytynyt jättää. Nyt sen sijaan pystyttiin innostuksen vallassa hätyyttelemään lähenteleviä punaryssiä Karisalmen aseman lähettyvillä radan varrella.
"Viipurin esikunta", jonka olojen pakosta täytyi siirtyä pois kaupungista, asettui Antreaan. Siihen kuuluivat jääkärit Lindström—Hägglund, Mata—Henriksson, Nysten—Strömberg sekä insinöörit Kuusela—Puhakka ja Kuparinen—Kehvola.
Eversti Furumark—Värnhjelm, joka myöskin saapui Antreaan, otti ylijohdon, luutnantti — sittemmin kapteeni Storm Lindegrenin ollessa esikuntapäällikkönä ja jääkäriluutnantti Lindström—Hägglundin toimiessa rintamapäällikkönä.
Kipinä, joka iski ruutisäiliöön sytyttäen vapaussodan ilmiliekkiin Viipurissa, hävitti samalla kaikki alkuperäiset suunnitelmat, esti kokonaan niiden täytääntöönpanon. Räjäyttämättä jäi Raivolan luona oleva rautatiensilta, valtaamatta tärkeät kohdat muualla radan varrella. Nyt oli työskenneltävä hetken vaatimusten mukaan ilman ennakolta tehtyjä laskelmia, ilman minkäänlaisia taisteluvälineitä. Kaikki oli luotava tyhjästä, yksinpä taisteleva sotajoukkokin.
3. Tilanne muualla Suomessa.
Kun tieto Viipurin tapahtumista levisi muualle Suomessa, niin herätti se kaikkialla vakavan päätöksen ryhtyä taisteluun anarkiaa vastaan. Olihan itsestään selvää, että venäläiset bolshevikilaumat ennen pitkää käyttäisivät saamaansa "vapautta" Suomessa samoin kuin sitä käyttivät veljensä Venäjällä. Oli itsestään selvää, että päävihollisemme sittenkin oli venäläinen sotaväki, joskin päävaaranamme olivat omat, harhaanjohdetut kansalaisemme. Omien johtajiensa pettämänä tuli monesta rehellisestä työläisestä maankavaltaja, petturiraukka, joka saa ikänsä katua lyhytnäköisyyttään.
Suomen kansan oli yhdessä käden käänteessä ratkaistava monta tärkeää kysymystä. Jos mieli vapautua venäläisestä painajaisesta, niin täytyi samalla ryhtyä kansalaissotaan, ja siihen ei kellään olisi ollut halua. Mutta toisinkaan ei käynyt päinsä! Koettaen kaikin keinoin suhtautua sovinnollisesti omiin työläisiimme ja kohdistaen kaiken toimintansa venäläisen sotaväen poishäätöön, loukkasi Suomen kansa siinä määrin erinäisten sosialistijohtajien vallanhimoisia pyyteitä, että nämä ryhtyivät halveksittaviin konnan töihin.
Päävihollisemme oli venäläinen sotaväki, tai ainakin piti olla, päävaaramme punakaarti! Kohta olivat kuitenkin osat vaihtuneet: venäläinen sotaväki poistui suurimmaksi osaksi Venäjälle ja vain johtajia jäi korkean palkan vuoksi palvelemaan punakaartia, joka muuttui myös pääviholliseksemme: vapaustaistelusta oli tullut kansalaissota!
Samaan aikaan kun Karjalan ja Savon miehet taistelivat itselleen vapaata paluutietä ensi retkeltään Kämärän asemalla, samaan aikaan annettiin Helsingissä merkki punakaartin liikekannalle panoon. Mutta ensimäisenä "virallisena" kapinapäivänä eli siis tammik. 27 p:nä vastasivat pohjalaiset kapinajulistukseen tavalla, joka taisi hätkäyttää "smolnalaisia" Siltasaarellakin: Oravaisissa, Raippaluodolla j.m.m. paikassa riisuttiin venäläiset sotamiehet aseista! Ja seuraavana yönä alottivat kokoontuneet suojeluskuntajoukot sotatoimet Vaasan kaupungin valtaamiseksi, joka teko oli suoritettu seuraavana aamuna klo 10.