MANAN MATKALLA.
Ranta autio, mykkä maa. Tuuli itkevä tutjuttaa
puiden oksia vaikertain. Raosta pilvien purjehtivain
tähti turvaton pilkistää. Vuoret, tanteret kattaa jää.
Iankaikkinen ikävyys luonnossa, jonka jäyti syys.
On kuin jossakin nyyhkytys sois. Hyinen henkäys senkin pois
kantaa äärihin kolkon maan. Varjot varjoja ajaa vaan.
Valo viimeinen sammunut lie, eessä pilkkopimeä tie.
Määrä ainoa: taivaltaa, hetkeäkään ei levätä saa.
Sielussa ääretön autius, öisten kenttien kimallus.