Sana kuolematon, jumalallinen valta,
meret, maat joka täyttävi, sen Jumalalta
suku ihmisten sai, välill' luodun ja Luojan
side ainoa, jot' ole muille ei suotu.
Sanan voimalla luojaksi nousta voi luotu,
rakentaa ylt'ympärilleen ikisuojan,
meret hallita, vallita maan sekä aineen,
avaruuksihin nousta ja lannistaa laineen,
pihat pilvien nähdä, ja kuiluihin syöstä,
omistaa hedelmät tuhatvuosien työstä,
joit' yksikään hältä ei riistä, ei ryöstä.
Vapauttaa vangitut henget hän voi,
alas taivaista hän tulen siunaavan toi,
Sanan, jonka valtaa ei vangita saata,
joka yössämme loistaa ja lohduttaa maata.
Taide
Sen alku kaaoksen on tuollapuolla,
sen syntysanat lausui luova Järki,
sen olemus ei koskaan saata kuolla,
se kaikkialla eestään esteet särki.
Se aina etsii ilmennyksen alaa,
sisintä hehkuaan se meilt' ei salaa,
se jumalten on kaunein leikkikalu,
sit' aineen puoleen luomisen vie halu.
Elämän voimalla se aineen täyttää,
säteensä siunaten se siihen valaa,
katoovaa työhön ikuiseen se käyttää,
se pimeydessä liekehtien palaa.
Iäiseen valkeuteen se meitä johtaa,
auringot toisensa sen tiellä kohtaa,
ajasta iäiseen se raivaa rataa,
min yli öisten tähtein siinto sataa.
Muodoissa kimmeltää se lumikiteen,
ylentää avaruuksiin templin ylvään,
välille maailmoiden solmii siteen,
pystyttää hartauden pyhän pylvään.
Valloille ikuisille uhritulta
suitsuttaa, kimmeltää kuin oudoin kulta,
maan uumenissa joka uinuu untaan,
kohoten kerran Valon valtakuntaan.
Milloin kypsä ihmiskunta?
Milloin kypsä ihmiskunta?
Milloin jumalien unta
toteuttaa mainen kansa?
Silloinko, kun tieto, taito
korkeimpaan on noussut kukkaan?
Selvillä kun kaikki salat
sill' on, konsa kaikki alat
mahtaa voi se mahdillansa?
Konsa hunaja ja maito
kaikkialla vuotaa, hukkaan
silt' ei mene pisaraakaan?
Tasapaino kun on vaakaan
tunteen sekä järjen saatu,
juurtunut kun luontoon raakaan
lempeempi on luonnon-laatu?
Kuljettu on puoli tiestä
silloin, muttei yltään iestä
puistanut viel' ihmiskunta.
Elä viel' ei jumalunta.