Ehtymätön poves on, emo parhain.
Myöhään ja varhain,
kuullossa kuun, kiloss' auringon armaan
paisuvan parmaan
kuormaa kullan-välkkyvää kannat.
Suot elon kaikille, kaikille annat
antimes, ain olet työssä, et lepää,
lahjojas meiltä et milloinkaan epää.
Kasvatat korkeat korvet, ja sankat
suot salot nousta. Säät rae-rankat
lannista ei sua, vuoretkin vankat,
vyöttämät jään, katat laitumiks karjain,
ain ylös huipuille hyisien harjain
käy jäkälää poro etsimään. Marjain
runsaus maat, mäet, mättähät peittää.
Kun kesän aurinko kultansa heittää
kentties ylle, niin kypsyvi heelmät,
täyttyvi työsi ja tahtosi teelmät.
Maa-emo mahtava, ah elonantaja,
kaitsija, kantaja.
Sun kamarallasi kehtomme kiikkuu,
polkumme liikkuu,
hoivissas elontaipaleen kuljemme,
kunnes suljemme
silmämme uupuneet lepohon kerran,
kunnes raukee
ruumiimme, ah, poves silloin aukee
sulkien meidät huomahan Herran.
Auringolle
Pyhä, valkea, valtava aurinko!
lukemattomat vuossadat liidimme jo
kehäkulkua ympäri silmäsi siinnon.
Edelleen yhä liidämme, pistettä kiinnon,
levon ei radallemme oo laisinkaan luotu,
kipenöivä, kiihkeä kierto vain suotu.
Läpi yön, pimeän, ikipakkasen, jään
avaruutehen syöksymme tähdittyvään.
Ylt'ympäri vain avaruuksien yö,
kipinöitänsä auringot kaukana lyö,
välähtää vasamat elon syttyvän, uuden,
radat luomisen aukeavat, jumaluuden,
iki-Hengen, mi maailmat muotoihin muovaa,
tulenvirttänsä yössä laulavi luovaa.
Ylt'ympäri vain avaruuksien yö,
joka hetki jatkuvi luomisen työ.
Joka hetki Henki aineeseen liittyy,
yhä tähtitarhoja uusia siittyy,
syliss' yön, pimeän elo puhkeevi kukkaan,
pisaraa mene pienintäkään ei hukkaan,
ei lankea milloinkaan kuoleman aatot,
salamoi sydänyöss' iki-aurinkosaatot.
Pyhä aurinko, voimasi valtava vie
elämään yhä meitäkin, aukee tie
edessämme halki vahvuuden öiden,
läpi tähtien tuikkivain, välkkyväin vöiden.
Lukemattomat vuossadat liitänyt lie
maa ympäri silmäsi siunaavan siinnon.
Tukikohdan Hengessä löydämme, kiinnon,
levon pistehen, ah, pyhä, paistava lies.
Iki-Henkeä kohti vie meitä sun ties!
Vuodenvaihteessa 1922.
Elon sähkö
Säkenet elon valtavan sähkön
läpi luonnon taas salamoi,
kukat puhkee, kussa ne kulkee,
sävel lintujen ilmoissa soi,
avaruuksien syttyvi jäihin
pyhä aurinko, elpyvi maa,
kuten morsian hohtava häihin
se itsensä kaunistaa.