Elämän runo oot, olet täyttymys unten
ikikaipauksen, pyhä, säihkyvä soihtu!
Olet askel yllä unhojen lunten,
elon sammumaton, salaperäinen loihtu.
Elämän sätehet toit kuoleman yöhön,
syvimmät olemukseni selvitit salat,
loit tahtoa taistoon ja tarmoa työhön.
Tulenpatsaana ain elon-yössäni palat!
Pyhä patsas oot elämän ikitulen,
yli aarteiden kätkettyjen salamoit sa.
Palat huikaisten, eessäsi silmäni sulen,
kumarrun tomuhun. Ah, kaikkeni loit sa!
Runon kauneuden pyhän kaipuun sa täytit,
elämän salat suurimmat poves sulki.
Yli yön elämän iankaikkisen näytit,
salat kuoleman haastoi sun huulesi julki.
Enemmän olet mulle kuin on elontyöni,
pysyvämpi kuin tahtoni täyttyneen tulos.
Olet mulle päiväini paiste, ja yöni
ikirauha on suuri ja siunaava sulos!
MAA-EMO
Maa-emo
Maa-emo mahtava, kaitsija, kantaja,
ah, elonantaja
kukkea-kulma.
Oot ikinuori, ain yhä nuortuva
kellervä-suortuva
laihojen kullan.
Toisinaan voit tyly olla ja julma!
Voit vavisten vihanpuuskassa syöstä
pursuavat tulivirrat ja työstä
ihmisien lopun tehdä, mullan
antimet niin hävittää, ett' tienoon
autioks teet, talot, töllit voit kaataa.
Mut inehmot väsymättömät raataa
kunnes peittyvät parmaasi vienoon
vihreään verhoon versovain tarhain.