Uudenvuodenpäivänä 1922.
Lähtö
Et viipynyt vierelläin, kuten tähti
olemuksesi loistava luotani lähti,
olit ylhäinen liiaksi maalliseen majaan,
tuvan vain näen tyhjän, ja pöytäni vajaan.
Toki en kapinoi, valittaa olis väärin,
ei autuutta laskea voi ajanmäärin,
sama hetkenkö viivyit vai tuhat vuotta.
Sotimaan ikivaltoja vastaan käy suotta.
Lumo kauneutes yhä sieluni täyttää,
liki lienet tai loitolla, aina vain näyttää
kuin luotani oisit sa vaaksan päässä.
Tuless' syämeni onko vai lieneekö jäässä?
Siroutta ma siunaan sun kättesi somain,
hyvin tiedän, että et koskaan oo omain,
hyvin tiedän, että et suo mulle suuta.
Leluiks lapset vain pyytävät tähtiä, kuuta.
Tai lienenkö lapsi, mi varjoja tapaa,
sua saavuta en, toki henkein on vapaa.
Sätehillä oon tähtien leikkiä lyönyt,
mua yllätä koskaan ei tähdetön yö nyt.
Olet päiväini, öitteni paistavin tähti,
olentos vaikk' kauaksi luotani lähti;
sinun loistosi täytti mun pirttini vajaan.
Säde siinnostas runoniekan jäi majaan.
Enemmän olet kuin elontyöni
Enemmän olet mulle kuin on elontyöni,
pysyvämpi kuin tahtoni täyttyneen tulos.
Olet mulle päiväini paiste, ja yöni
ikirauha on suuri ja siunaava sulos!