Se taisteli vuoks vapaan ihmisyyden,
vuossadat vaikka kantoi kahleita,
se tuntenut ei ääntä itsekkyyden,
se palveli vain valon valtoja.
Se olemusta etsi jumaluuden,
se Hengen-laulun lauloi korkeen, uuden,
se tulevaa loi suuruutensa aikaa.
Se toteutti Väinämöisen taikaa!
Kahleemme katkoi Väinämöisen tuli,
se antoi aineen, Hengen vapauden,
sen paahtehessa pohjan hanget suli,
virittyi kannel vapaa, valtainen.
Keväämme koitti, katosi pois kirsi,
taas kansamme soi vapauden virsi,
ei vainon valkeat, ei miekan melske,
ei sävel sotien, vaan hengen helske.
Ei taiston tulet Väinämön oo tulta,
vaan viisauden lujat luottehet,
henkemme niiss' on yksin helein kulta,
tietomme taika, taidon tuottehet.
Vuoks vapauden jos tartuimmekin miekkaan,
rakenna emme enää heikkoon hiekkaan.
Käytämme yksin hengen vapaan kalpaa,
pimeyden voimien se teot salpaa!
Vänrikin sankarit
Heimomme tietäjä ne kerran näki
hengessään, esiin heidät loihti, loi.
Maa vaarassa kun ol', sen sankarväki
riemuiten viime verens' sille soi.
Ne taistelivat ylivoimaa vastaan
Sven Dufvat, Stoltit, Munterit ja muut,
vaikk' kuolo tuloksena ainoastaan,
unelmaa voiton hymys sentään suut.
He vaikkei voittaneet, niin voiton unten
he hehkun jälkipolvillensa soi.
Se uhmas valtaa pakkasten ja lunten,
halk' aikain urhot siitä voimaa joi.
Sen suojass' sankarrotu kasvoi, karttui
äänettä hetkeänsä uottaen,
ne sankarit, jotk' kalpaan vihdoin tarttui,
maan vastaisuuteen, valoon luottaen.
Ne sankarit, jotk' kulki taiston teille,
kun uhkas vieras sekä oma mies,
ne, jotka vapauden voitti meille,
kun solvattuna sammui kotilies,
kun kaikkialla kasvoi väkivalta,
kun orjuus uhkasi ja orjan ies,
he tulen tempasivat taivahalta,
he yksin silloin tehtävänsä ties.
He Dufvain, Stoltein, Munterein ol' juurta,
he kamppaeli keskell' yön ja jään.
Mit' unelmoitu tääll' ol' koskaan suurta,
se heissä vihdoin puhkes elämään.
Min hengessänsä näki runoniekka
kansansa kunniata laulaissaan,
sen teki vasta myöhäispolven miekka,
mi vapautti kansan sekä maan.
Kamppaileva Karjala
Mykistyi käsissäs sävel kannelten,
virity ei virttesi taika.
Mikä sorti äänesi suloisen?
Sävelen ole nyt ei aika!
Sotahan sävelniekkasi suuret suori,
iäkkäät urohot sekä sankari nuori,
sotien sävel virtesi vienot salpaa,
kätes käyttää nyt kylmänä iskevää kalpaa.