Sodit puolesta soittosi nyt sorean,
sodit eestä virtesi vapaan.
Näen taas kuten muinen sun kamppailevan,
isien yhä isket sa tapaan!
Isätkin sotahan Valon suorivat ennen,
he soittelivat sotateillensä mennen, —
idän vartio ol' rotu Karjalan vakaa,
sama vartio taas vapautemme takaa.
Sodi, Karjala, vartio lännen maan,
koko ihmiskunnan on voittos.
Sotivat isät, soittivat kanneltaan,
ilo ihmisyyden on soittos.
Sodi suorana, koskaan ei Karjala kaadu
rotu laulujen, loihtujen maaksi ei maadu.
Valon vuoksi on vuotanut Karjalan veri,
hedelmät sinun töistäsi ihmisyys peri!
Pian helkkyy taas kantele polvillas,
pian laulusi laaja taas kaikuu.
Rotu Karjalan, suuri on kunnias,
Valon vuoksi sun rautasi raikuu
Vuoks ihmisyyden sun tapparas tultaan
nyt tuiskavat, poikasi peittyvät multaan.
Mut mullasta, maastakin turpeen alta
kohoaa ylös taivaille laulusi valta.
Marrask. 26 p:nä 1921.
Yön uhatessa
Yö uhkaa, myrskysää
idästä ukkospilviään taas nostaa.
Voi miestä, pois ken jää,
maan vapaus kun täytyy jälleen ostaa.
Voi miestä, joka myö
halvasta veljiensä veren hinnan,
kun hetki vaikein lyö,
kun käytävä on kamppailemaan rinnan!
Kun miesten kuntoa
maa, kansa, koti, vapautemme kysyy.
Mies, joll' on tuntoa,
nyt mielin vakain vartiossaan pysyy.
Hän katseen tyynen luo
tuhoa, turmaa, kuolemaakin kohti,
säikyttää minkään suo
ei mieltään, voiton vuoksi kaikki tohti.
Verensä viimeisen
vuoks veljesveren vuotaneen hän antaa,
puolesta vapauden
kaikkensa maalleen uhriksi hän kantaa.