Suitsui liesi, lietsoi palkeet, leimahtivat lieskat valkeet.
Syttyi tähdet synkän taivaan, loivat lohdun ihmisvaivaan.
Säteilivät sateenkaaret, kangastivat onnensaaret…
Kunnes käsi sepon raukes, tähti-yönsä outo aukes.
Hiljainen ja heloittava, pyhä, suuri, peloittava,
vailla äärtä, vailla pohjaa. Häntä siimekseen nyt ohjaa
siinto tähden siunaavaisen, häntä, joka siunas maisen
elon, loisti, leimus yössä, kaatui kaikkeuden työssä.
2.12.1914.