Yhdessä ensi kerran tehdään työ nyt. Näin kauan kohtaloiden rajusäissä seisoimme yksin, yhtyy tasapäissä taistoissa tiet. Maa kumpikaan ei myönyt
vapauttansa. Suomenlahden laineet nyt laulain yhtyy, kiertää kansan maineet meriä, maita. Sorto suistukoon!
Verinkin voimme vapauden ostaa, nyt hetki loi, mi pitkät pillat kostaa. Me emme Kullervon käy kohtaloon!
NARVA.
20.11.1700-18.1.1919.
Säilämme toisen kerran salamoi jo täällä, idältä se riisti Narvan, kahdesti elämän ja kuolon arvan heitimme, kummatkin ne voiton soi.
Aseemme aina orjuutuksen loi yltämme, kammottanut kalman karvan ei näkö meitä, iskut joukon harvan vapautuksen Pohjolalle toi.
Kuninkaan kera kerran ottelimme, nyt veljeskansan, voittohon vei kalpa. Veremme ääntä aina tottelimme.
Ei muutu määrä, vaikka muodot muuttuu; tasalle maan nyt joka sulku, salpa, min suojass' sorron juuret maahan juuttuu.