Suljettujen ovien takana

Romaani

Kirj.

AARO HELLAAKOSKI

Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, 1923.

I

Nopeasti on kevättalvi tehnyt tuloaan, auringon päivä päivältä kiivetessä yhä ylemmäs taivaan laelle. Se kiihottaa kaupungin asukasta ulottamaan pyhäiset hiihtoretkensä yhä pitemmälle. Sattuupa kerran että arkiaamunakin saa varastettua itselleen pienen vapaahetken. Tietysti tulee silloin noustua suksille, ja tietysti ei metsistä tahdo hennoa palata. Ovat tulleet jo maaliskuun kirkkaat päivät, suksimiehen mieluisin aika. On sekä huimaavaa että rauhottavaa liikkua kevättalven hangilla.

Niin kirkasta on ettei sitä jaksa käsittää. Niin huikaiseva on kirkkaus että täytyy uupua pelkkään ihmetykseen. Kaikki ajatukset ovat pysähtyneet; yllätettyinä haparoivat ne valon paljouden edessä. Kaikki aistit ovat humaltuneet niin ettei niihin saata enään luottaa. — Jollaintavoin vajavainen olisikin se ihminen, joka tällä hetkellä pysyisi arkisessa tasapainossaan.

Hiihtäjä, joka kuusimetsän tiheiköstä työntyy peltoaukealle, saa vastaansa sellaisen valoryöpyn että hänen täytyy ummistaa silmänsä ja pysähtyä hetkeksi selvittelemään aistejaan edes hiukan kohdalleen. Valoa tulvii kaikkialta, sitä hohtaa taivaalta ja kaikilta sivuilta. Ja alhaalta sitä vasta tuleekin! Hanki kipunoi tuhansin tulikielin, jotka leikkaavat silmää kuin salamat, ja huikaisullaan kohottavat hiihtäjän aivan kuin irti maasta, valon keskeen johonkin, jossa ei ole enään mitään tietoa ilmansuunnista eikä korkeuden ja mataluuden suhteista. On kuin ei asuisi enään omassa nahkassaan, vaan liukeaisi auttamattomasti tähän äärettömään valoon.