On vain yksi huone, joka ei liiku. Siinä on kaksi sänkyä. Toisessa nukkuu äiti, toisessa joku, jota sanotaan Pekaksi. Sängyt ovat yhtä suuret, mutta nukkujat erikokoiset: toinen täyttää koko sänkynsä, toinen omassaan on vain pikkuinen käärö. Sen käärön sänkyä sanotaan joskus isän sängyksi. Miksikähän sitä niin sanotaan?
III
Koko pihamaa läikkyy kultaisena paisteena, nurmettuneesta tantereesta katonharjoja myöten. Piha on rakennusten ympäröimä neliö. Siellä on lämmintä ja liikkumatonta. Ihmiset sanovat että on tullut pouta. Se pouta on hauska olento. Se on tullut tähän pihalle ja nauraa niin että hampaat hohtavat.
"Minä syön sinut", se sanoo.
"Etpäs syö. Minä olenkin nyt minä. Syö sinä vain heiniä niinkuin hevoset ja lehmät."
Pouta nauraa ja minä nauran ja tallin ovi nauraa ja tuvan katto nauraa ja kaikki nauraa.
"Minä narrasin", sanoo pouta. "En minä syö ketään, minä vain olen että kaikkien tulisi hyvä olla ja että kaikki kasvaisivat, että sinäkin kasvaisit."
"Mene sitte kasvattamaan kissanpoikia ja anna niille silmät. Minä kyllä kasvan muutenkin. Minä syön puuroa, ja sillä kasvaa, sanoo äiti."
Pouta menee kissanpoikien tykö. Minä jään yksin katselemaan pieniä mustia saksia, joita lentelee ilmassa, mutta eivät putoa. Niitä sanotaan pääskysiksi. Ne räpistelevät ja leikkaavat yhtämittaa. Mutta ne leikkaavat tyhjää, kulkevatpa vielä takaperin. Miksikähän ne niin tekevät? Ne ovat tyhmiä. Jos minä saisin yhden niistä kiinni, niin minä näyttäisin miten pitää leikata. Leikkaisin vaikka tuota ruohoa tuosta pihalta, kun sitä on niin paljon. Paljon sitä on, ja se haisee viheriälle. Kukkiakin siellä on, mutta en välitä nyt niistä, kun on muuta miettimistä. Silloin mietitään kun ollaan aivan hiljaa eikä puuhata mitään.
Minä seison pimeässä aitassa. Ovi on auki. Kynnyksen yli katselen pihalle, ja kynnys on parahiksi niin korkea että saatan siihen käsilläni nojata. En voi vielä kävellä pitkiä matkoja enkä seisoksia väsymättä niinkuin isot ihmiset, vaan mielelläni koetan aina nojailla johonkin. Ja niin olen huomannut tekevän muittenkin minun kaltaisteni, meidän, joita sanotaan lapsiksi eli kullanmuruiksi.