"Luulen."
"Kahdeksas ja viimeinen kysymys: Onko tämä ollut kiusaamista?"
Vastaukseksi Lahja ottaa itselleen sen Pekan annin, joka oli lapselle määrätty. Mutta riittäähän sitä silti vielä Taimi-raukallekkin. Lapsi, joka on imeksinyt peukaloaan, alkaa tietysti parkua, oudon miehen sutiessa häntä karvaisella naamallaan.
"Kylläpä sinä olet parrottunut, Pekka", ihmettelee Lahja. "En olisi ikinä uskonut että sinun leuvoistasi itää noin mahdoton määrä karvoja. Sinun pitää ruveta käyttämään partaa. — Mutta kuinka laihtunut sinä olet! Ja käsi! — paraneeko se?"
"Kaikki paranee, kaikki. Minä olen kuin nuori poika. Miltäs tämä tuntuu? Ja tämä? — Olenhan rakastunut toistamiseen — samaan Lahjaan. Sinä olit hyvä opettaja. Mutta minusta tuntuu että vielä täytyy tapahtua jotain ennenkuin minusta tulee oikea Pekka."
"Onhan tässä jo kylliksi tapahtumista, — Katsellaanpas nyt tätäkin."
Taimilta riisutaan liiat hynttyyt pois. Ja sitä katsellaan, käännellään. Kun se potkii ja ryömii, nauravat he kaikin kolmin.
Pekan autioitunut mieli alkaa kasvattaa uutta nurmea entisten pahojen asiain yli. Nyt tuntuu hyvältä että on olemassa tuollainenkin — eräs Taimi. On taasen oikea Juhannus. Pekka sanoo:
"Lahja, tiedätkö mikä päivä nyt on?"
"Tiedän toki. Siksi tänne tulinkin tänään."