* * * * *
Tähän nyt kertomus oikeastaan saisi päättyä, sillä johan arvaamme, että päähenkilöt, joiden elämän vaiheita olemme seuranneet, olivat auttamattomasti elämänsä mukaista kylvöä niittämässä ja että heidän lapsensa joutuivat hyviin käsiin. Kuitenkin huvittanee vielä katsahtaa muutamia vuosia, ehkäpä kymmenkunnankin eteen päin.
Silloin istui Liina huononpäiväisessä torpassa. Hän näet ei ollut viihtynyt Notkolassa, jossa toisten uutteruus oli ikäänkuin ainaisena pahana omanatuntona häntä rasittamassa, vaikka häntä ei kovuudella kohdeltukaan, ja hän sen tähden oli lähtenyt omaan vapauteensa. Huonoa hänen toimeentulonsa sitte oli ja ehkäpä hän saamattomuudessaan olisi kuollut nälkäänkin, ell'eivät torpan asukkaat, johon hän asettui elämään, olisi toimittaneet hänelle syötävää ensin Notkolasta ja sitte kunnan vaivaisvaroista, kuin Notkolan vanhukset kuolivat ja tila joutui Liinalle vieraampien haltuun. Työhön oppimisesta ei nytkään tullut mitään. Torpanväen kätkyitä hän vain kiikutteli ja muisteli ennen nuorempana lukemiansa romaaneja.
Kallesta kuultiin sen verran, että hän toisissa pitäjissä piti päällysmiehen ammattia tukin ajoissa ja uitoissa ja ansaitsi rahaa runsaasti. Mutta Liinalle hän ei lähettänyt penniäkään, sillä viina oli jo tullut hänelle niin rakkaaksi, että sen alttarille hän uhrasi joka roponsa. Humalapäissään hän kuitenkin joskus kiroeli omaa tyhmyyttänsä; koko tuo naimisissa olon aika häilyi hänen mielessään vain pahana unena. Toimen miestä hänestä ei enää koskaan tullut, siksi oli hänen oma tahtonsa jo vallan uupunut, ja oikea avun lähde, niin se häneltä oli unhottunut jo ammoin ennen, kuin hän herrasmaisuuden ja himon orjaksi joutuikaan.