"Oletteko jo kauankin olleet naimisissa?"
"Vasta neljä kuukautta."
"Eikö se alinomainen matkaaminen väsytä? En minä vain jaksaisi sitä kestää. Ei rauhaa milloinkaan."
"En tiedä ajan pitkään. Nyt ei vielä ole väsyttänyt. Onpa hauska vähän liikkuakin."
Jaakon ja isännän tulo keskeytti puhelun, vaikka eiväthän he olisi sitä kieltäneet; muuten vain naiset luonnostansa puhelevat mieluisemmin keskenään ja miesten läsnä ollessa supajavat, ell'ei heiltä erittäin kysytä.
Jaakko kantoi eväskorin penkille pöydän päähän, joka, ollen veistetty kahdesta suuresta juurikasta, seisoi keskellä peräseinää, leveämpi pää ikkunaa, kapeampi ovea kohti. Avattuaan korin kaivoi hän siitä ensin esille teetä ja sokuria sekä tyydytti talon pikku pojan uteliaita silmäyksiä nostamalla aika ripun vesirinkelejäkin pöydälle. Vesi herahti pikku Matille suuhun, mutta oi hän sentään julennut pyytää, vaikka kyllä kovin mieli teki.
"Maltahan, kunnes teevesi kiehuu, saat sitte sinäkin", lohdutteli
Jaakko pienokaista.
"Onko tässä muita kyliä likellä?" kysyi hän melkein samaan jatkoon isännältä.
"On tässä kyliä montakin, vaikk'ei aivan tien varrella; eivät ne juuri näy maantielle."
"Miten varakasta tämä seutu on? Tässä kylässä kyllä näkyy olevan kasattu kekojakin."