Taas pysähtyi puhe.
Teetä juodessaan korvattomasta kahvikupista ja lohkolaitaiselta teevadilta, jollaisia talon molemmat toisetkin parit olivat, katseli Kauppinen niitä hyvin pitkään ja kysäsi sitte hetkisen päästä:
"Tottahan sentään vouraamalla saisi jonkun maatilkun, jos ken haluaisi kartanon paikaksi?"
"On tässä maata sen verta liikenemään, mutta kukas tänne suotta rupeaisi kartanoja rakentelemaan? Ei täällä kannata muiden elää kuin oikean talonpojan, eikä talonpoika tule toimeen paljailla kartanoilla, hän tarvitsee paljon muutakin."
"Olisiko esimerkiksi teillä sellaista joutavaa kartanon paikkaa, tynnyrinalan verta?"
"Mitä, aiotteko te jättää matkustelemiset? Vai mitä varten sitä niin kyselette?"
"Sepähän sitte nähtäisiin. Muuten vain kysyn."
"On tässä puolen virstan päässä sievä mäenkunnas, jota itsekin olen katsellut kartanon paikaksi. Mutta eipä suinkaan minulla enää saane muutetuksi, kun ei tullut nuorempana tehdyksi. Siihen näkyy järvikin niin hyvästi, vaikk'ei tähän. Ja maat siinä ympärillä ovat ihan yhtä hyvät kuin tässäkin."
"Pitäisipä oikein käydä katsomassa."
"Tänä iltana ei näe enää, vaan huomeisaamuna sopii käydä."