"Käypihän se niin", myönsi Vanhalan isäntä.
"No, sama tuo minusta", sanoi nimismies, alkoi laskea, sai osansa sekä läksi hyvillänsä ja ihmetellen pois, kutsuen kuitenkin Sakaria ja Mattia käymään perimässä huutokauppakirjat.
Pois hajautui muukin väkijoukko.
Illempana astua juntusteli Kauppinen alla päin Kylänpäähän ja tapasi
Sakarin kotona.
"Oikeinko totta te tahdotte viittä tuhatta markkaa vouraa?" kysyi hän tervehdittyänsä.
"Oikeastaan pitäisi teiltä ottaa kymmenenkin, mutta olkoon menneeksi viidestä", ivasi Sakari.
"Ettekö ostaisi minun kartanoitani?" kysyi Kauppinen, koskematta enää koko voura-asiaan.
"No, jos hinnoilla sovitaan, niin miks'en. Paljonkos tahdotte?"
"Kaksi tuhatta markkaa."
"Viisi sataa minä maksan ja käteiset rahat."