"Vai niin, pitääkö minun ruveta teidän lempikirjeidenne kuljettajaksi, sä, pikku veitikka? No, kyllä koetan parastani. Mutta eihän kirje ole suljettukaan."
"Ei, minulla ei ollut yhtään kuorta."
"Niitä kyllä minulta saat."
"Etteköhän olisi hyvä ja kirjoittaisi päällekirjoitustakin. Minä tuhraan niin huonosti."
"Kyllä minä sen teen", sanoi rouva Velker, pani kirjeen kuoreen ja kirjoitti Julian sanojen mukaan: Herra Perimies Juhana Olsenille Laurkulleniin. "Osoitehan muuten onkin tarpeeton, kun kirjettä ei postiin panna."
Julia nousi, lähteäksensä pois.
"Kiitoksia paljo hyvyydestänne, rouva. Olkaa nyt hyvä ja muistakaa moittia minua tätille oikein, niin ett'ei hän rupea epäilemään. Sanokaa, ett'en minä pidä huonetta puhtaana ja että olen tullut itsepäiseksi ja nenäkkääksi viime aikoina. Sillä, kyllähän todella olenkin. Hyvää yötä!"
"Hyvää yötä!" vastasi rouva Velker, ottaen lamppunsa ja mennen makuuhuoneesen.
"Hirmuinen se on tuo rakkaus", mutisi hän. "Se osaa tehdä pikkuisen maalaistytön vilpistelijäksi, kuin olisi hän vanha hovineitsyt."
Rouva Velker nukkui ja uneksi suudelleensa tohtori Ravnia aidanraosta ja sentähden matami Bomb nyt häntä piti vankina karjotassa, jossa hänellä ei ollut kovinkaan hauska elämä, ruokana vain nauriita ja äsken siivilöityä maitoa.