Harvasta kirjailijasta ovat aikalaiset ja jälkimaailma muodostaneet niin räikeän irvikuvan, kuin "Manon Lescaut'n" kuuluisasta tekijästä.
Hän oli muka hillitön irstailija, petkuttaja, väärentäjä, luopio. Jopa kerrottiin hänen vihan ja raakuuden puuskauksessa lyöneen kuoliaaksi oman isänsä. Vasta kuluneen vuosisadan loppuvuosina suoritettu elämäkerrallinen tutkimus haihdutti sen parjauslegendan, joka niin kauan oli himmentänyt suuren kirjailijan muistoa.
Tämä tutkimus on osoittanut, ettei Prévost tosin ollut mikään lujaluonteisuuden ja pidättyväisyyden esikuva, että hän päinvastoin oli häälyväinen ja levoton sielu, mutta että hän vihasi vilppiä ja ulkokultaisuutta ja että hänen luonteessaan oli useita hyviä ja miellyttäviä puolia.
Antoine-François Prévost — yleisemmin tunnettu nimellä abotti Prévost — syntyi Artois'n maakunnassa sijaitsevassa pikkukaupungissa, Hesdinissä, huhtikuun 1 päivänä 1697. Myöhemmin Prévost sukunimeensä liitti lisän d'Exilés, jonka syntyä ja tarkoitusta on koetettu selittää eri tavoin. Perustelultaan uskottavin on se olettamus, että hän tuolla lisänimellä viittasi maanpakolaisuuteensa.
Tiedot Prévost'n vanhemmista ja hänen suhteestaan heihin ovat hyvin niukat. Hänen isänsä, Liévin Prévost, oli asianajaja ja sen lisäksi yleinen syyttäjä Hesdinin tuomiokunnassa. Prévost'n aikalaisen, munkki Grenier'n tiedonannon mukaan, Liévin Prévost oli kiivas ja ankara mies. Kun hänen poikansa teki luostarilupauksensa, uhkasi isä ampua hänet kuoliaaksi, jos hän joskus rikkoi nämä lupauksensa. Hesdinin kunnallisarkistossa on asiapaperi, jossa mainitaan Prévost'n isoisän, jolla niinikään oli ristimänimi Liévin, parjanneen erästä virkamiestä varkaaksi ja sanoneen tahtovansa antaa selkäsaunan koko hänen virkakunnalleen. Isoisä ja isä tuntuvat siis olleen tuittupäisiä miehiä.
Tämä panee ajattelemaan, että kirjailija muisti isäänsä kuvatessaan "Manon Lescaut" romaanin sankarin, ritari des Grieux'n jäykkää ja taipumatonta isää. Liévin Prévost nuoremmasta, kirjailijan isästä, mainitaan kuitenkin, että hän huolellisesti valvoi ja seurasi lastensa kasvatusta.
Kirjailijan äiti, Marie Clay eli Duclay, oli lähellä Hesdiniä asuvan varakkaan maanviljelijän tytär.
Ensimäisen opetuksensa Prévost sai kotikaupungissaan jesuiittakoulussa. Tämä muuten ahdasmielinen tietopuolinen kasvatus herätti pojassa elinajaksi harrastuksen opintoihin ja kirjallisuuteen. Kuusitoista-vuotiaana hän noviisina liittyi mainittujen luostariveljien munkkikuntaan. Mutta jo 1716 hän jätti jesuiitat ja värväytyi sotilaaksi, kysymättä edes omaistensa mielipidettä. Seuraavana vuonna solmittiin rauha. Prévost joko kyllästyi sotilaselämään tai katsoi ylennystä silloin vallitsevissa oloissa epävarmaksi tai hitaaksi, ja 1719 hän riisui univormun ja pyrki takaisin jesuiittain pariin. Mutta nämä kieltäytyivät häntä vastaanottamasta. Nyt hän toistamiseen rupesi sotilaaksi. Prévost'n aikuisessa kronikassa selitetään tämä paluu sotilasuralle seuraavaan tapaan. Hyvin suruissaan tuosta epäyksestä Prévost lähti Roomaan saadakseen jesuiittain kenraalilta luvan uudelleen ruveta noviisiksi. Matkalla hän sairastui ja otettiin sairaalaan, missä muudan sotilaslääkäri häntä hoiti sillä ehdolla, että hän parannuttuaan värväytyisi armeijaan. Näin tekikin Prévost, mutta pakeni lyhyen ajan kuluttua Hollantiin. —
Siitä, millainen hänen olonsa tässä maassa oli, ei tiedetä mitään varmaa. Pian hän sieltä katuvaisena palasi isän taloon. Tähän aikaan arvelee Harrisse, yksi Prévost'n luotettavimpia elämänkertojia, sen lemmenseikkailun sattuneen, joka on tarjonnut aiheen romaaniin "Manon Lescaut". Tästä teoksesta sanoo Palinot, niinikään Prévost'n elämänkertojia: "Hän kuvasi sitä intohimojen tulvaa, jonka valtaa oli kokenut. Hänen värinsä olivat kahta vaikuttavammat, ne kun olivat todet ja noudetut omasta sydämestä."
Mainittu lemmenseikkailu ei kuitenkaan päättynyt samoin kuin romaanissa kerrotaan. Prévost ei todellisuudessa seurannut Manonia Ameriikkaan, vaan uupui matkalla satamakaupunkiin pyörtyneenä tien viereen, ja hänen tajuttomana ollessaan rattaat kuljettivat pois hänen epäjumalansa, jota hän ei enää koskaan senjälkeen nähnyt. Tultuaan jälleen tajuihinsa, hän näki kaukana valon, joka tuikki pimeässä. Se oli Saint-Wandrillen luostarin yölamppu. Vaivoin laahasi epätoivoinen matkamies itsensä tähän tyyssijaan, joka aukaisi hänelle vieraanvaraiset ovensa. Nyt pääsi Prévost benediktiini-munkkikunnan alokkaaksi, ja 1721 hän julkisesti teki munkkilupauksensa.