Hän ei kuitenkaan näy palanneen luostariin vakaumuksesta, vaan sentähden, että tarvitsi lepoa ja lohdutusta. Tämä selviää seuraavista kirjeen kohdista: "Liian hellän suhteen onneton päättyminen johdatti minut lopulta hautaan. Tämän nimen annan sille kunnianarvoisalle munkkikunnalle, jonka helmaan hautauduin ja jossa piilin jonkun aikaa kuin kuollut ainakin, niin etteivät vanhempani ja ystäväni tietäneet, minne olin joutunut." — — "Taivas tuntee sydämeni perinpohjin, ja se riittää minua rauhoittamaan. Jospa ihmiset tietäisivät yhtä hyvin, että tukalat olot ovat saattaneet minut alokkaana turvautumaan luostariin, että nuo samat olot eivät sallineet minun luopua tästä asemasta niin pian kuin olisin halunnut ja että ainoastaan välttämättömyyden pakoittamana tein luostarilupaukseni, asettaen salaa itsekseni kaikki ne rajoittavat ehdot, jotka aiheuttivat minut rikkomaan nuo lupaukset."
Nyt seurasi vuosia, joiden kuluessa Prévost benediktiini-munkkina oleskeli eri luostareissa, harjoittaen tieteellistä tutkimusta, kaunokirjallista tuotantoa ja saarnaajan tointa. Viimeksi hän asettui Saint-Germain-des-Prés'n luostariin. Kirjallinen työ miellytti häntä suuresti ja oli kaiketi melkoisena syynä siihen, että tämä levoton henki niin kauan malttoi pysyä luostarissa. Hänen kertojalahjansa tulivat ennen pitkää tunnetuiksi luostariveljien keskuudessa, ja usein hän iltaisin huvitti heitä tarinoillaan, joita he ihastuneina kuuntelivat myöhäiseen yöhön. Heistä erottuaan Prévost yksinäisessä kopissaan tarttui kynään, ja monasti aamuhämärä yllätti hänet kirjoituspöydän ääressä. Blancs-Manteaux'n ja Saint-Germain-des-Prés'n luostareissa hän kirjoitti alkupuolen romaaniaan "Mémoires d'un homme de qualité". Tämä laaja romaani, joka valmistui 1731, käsitti lopulta seitsemän nidettä ja oli jaettu kahteentoista kirjaan. Viimeinen nide oli omistettu ritari des Grieux'n ja Manonin lemmentarinalle, ja tämä romaani ilmestyi ensi kerran erityisenä teoksena vuonna 1733.
Niin etevä arvostelija kuin Sainte-Beuve oli ylen mieltynyt romaaniin "Mémoires d'un homme de qualité". Nykyaikaisista lukijoista se kuitenkin tuntuu vanhentuneelta seikkailija-romaanilta, jonka ainoastaan tutkija hakee esiin kirjaston tomusta, muodostaakseen itselleen kokonaiskuvan "Manon Lescaut"'n tekijästä.
Vaikkakin rauhallinen luostarielämä tarjosi Prévost'lle tilaisuutta hänen lempitoimeensa, kirjalliseen työhön, oli tuossa elämässä sentään hänestä paljo ikävystyttävää ja vieroittavaakin. Munkit tuntuvat yleensä olleen Prevost'ta lahjattomammat, ja hän on antanut heistä sattuvia kuvauksia, jotka eivät ole kaikille edullisia ja joista ei puutu ivaa. Lisäksi luostarien ahdasoppisuus oli hänen vapautta rakastavalle hengelleen vastenmielinen rajoitus. Ystävien kehoituksesta hän 1728 pyysi Roomasta lupaa siirtyä säännöiltään lempeämpään benediktiini-luostariin. Tämä lupa hänelle myönnettiin, mutta malttamatta odottaa, kunnes Amiensin piispa olisi julaissut lupakirjeen, lähti Prévost priorin luvatta luostarista. Vihastuneet luostarinesimiehet ilmoittivat asian poliisille, ja välttääkseen joutumasta sen rankaiseviin käsiin, Prévost pakeni Englantiin.
Se vapaus valtiollisissa ja uskonnollisissa kysymyksissä, jonka Prévost tässä maassa tapasi, teki häneen syvän vaikutuksen; selviä jälkiä siitä huomaamme useissa paikoin hänen romaanejaan.
Tästä Prévost'n ensimäisestä oleskelusta Englannissa tiedetään varsin vähän, ja tämäkin perustuu etupäässä ritari de Ravannen tiedonantoihin. Tuo salaniminen henkilö, joka muistelmissaan pahasti parjasi Prevost'ta, oli hyvin juonikas ja epäluotettava. Hän kertoo, että Prévost Englannissa paljon elosteli naisten kanssa ja että pieni lemmenseikkailu pakoitti hänet luopumaan kotiopettajan paikasta, joka oli tuottanut hänelle toimeentulon. Ja tämän jälkeen hän oli matkustanut pois Englannista ja lähtenyt Hollantiin. —
Prévost vastaa myöhemmin siihen ritari de Ravannen väitteeseen, että hänen muka oli ollut pakko poistua Englannista, seuraavasti:
"Niin vähän oli minun pakko lähteä Lontoosta ja siirtyä Hollantiin, että päinvastoin poistuin sieltä eväinäni runsaat lahjat, suosionosoitukset ja hyväilyt. Suurta tyydytystä tuotti minulle se, että kaksikymmentä ylhäistä herraa, jotka olivat kunnioittaneet minua suosiollaan, tunsivat lähdettyäni kaihoa. Minua kaihosivat niinikään lukemattomat kunnon ihmiset, jotka olivat suoneet minulle kunnioituksensa ja ystävyytensä."
Haagin kaupungissa oli Prévost'lla lemmenseikkailu erään naisen kanssa, jonka nimi toisten mukaan oli Lenki, toisten d'Eccard. Sen johdosta hän sai osakseen paljon moitetta ja parjausta. Myöhemmin hän julkisesti puolusti kyseessä olevaa naista, mutta menetteli siinä liian ritarillisesti. Tuo nainen näyttää todellisuudessa olleen mitä sydämettömin juonittelija. Hänestä mainitaan, että hän armotta oli kuluttanut edellisten rakastajiensa varat ja epäilemättä samalla tavoin käytti hyväkseen suhdettaan Prévost'hon, jonka näyttää joksikin aikaa täydelleen saaneen valtaansa.
Hollannissa ilmestyi 1731 "Manon Lescaut", Prévost'n mestariteos ja se hänen tuotteistaan, joka on vienyt hänen nimensä jälkimaailmaan. Samana vuonna hän alkoi julkaista toistakin romaania, nimittäin "Cleveland'ia", joka valmistui vasta 1738 ja silloin oli kahdeksan niteen laajuinen. Sen sankari on Cromwellin äpäräpoika.