Tästä keskustelusta oli ainakin se hyöty, että se palautti ystäväni myötätuntoisuuden. Hän käsitti, että elintapojeni säännöttömyydessä piili enemmän heikkoutta kuin pahuutta. Tämä ystävä oli senjälkeen taipuvampi minua tukemaan avullansa, jota vailla ollen ehdottomasti olisin menehtynyt hätääni. En kuitenkaan ilmaissut hänelle sanaakaan aikeestani karata Saint-Lazaresta. Pyysin häntä ainoastaan toimittamaan perille kirjeeni, jonka olin kirjoittanut valmiiksi ennen hänen tuloaan, ja toin esiin tarpeeksi verukkeita teroittaakseni hänelle tämän kirjeen tärkeyttä. Tunnollisesti hän veikin sen perille, ja vielä ennen sen päivän iltaa Lescaut sai hänelle tulevan kirjeen.
Hän tuli luokseni seuraavana päivänä ja esiintyi huomiota herättämättä veljeni nimellä. Iloitsin äärettömästi nähdessäni hänet huoneessani, jonka oven huolellisesti suljin.
— Älkäämme hukatko ainoatakaan hetkeä — sanoin hänelle; — mutta kerro minulle ensin, miten on Manonin laita, ja anna minulle sitten hyvä neuvo, millä tavoin voin murtaa kahleeni.
Hän vakuutti minulle, ettei ollut nähnyt sisartaan minun vangitsemiseni edellisen päivän jälkeen, että oli saanut tietää hänen ja minun kohtaloni vasta huolellisten tutkistelujen jälkeen ja että hänet pari kolme kertaa, jolloin oli käynyt sairaala-vankilassa, oli kielletty puhumasta sisarensa kanssa.
— Sinä onneton G.M. — huudahdin minä — tämän saat sinä kalliisti maksaa!
— Mitä tulee sinun vapauttamiseesi — näin jatkoi Lescaut — on se vaikeampi yritys, kuin mitä näyt luulevan. Eilisiltana pari ystävääni ja minä kävimme tarkastamassa tätä taloa joka taholta ulkoapäin ja teimme sen johtopäätöksen, että olisi hyvin vaikeata vapauttaa sinut siitä, kun sinun huoneesi ikkunat ovat, kuten olet ilmoittanut, rakennuksien ympäröimälle pihalle päin. Sitäpaitsi sinä asut kolmannessa kerroksessa, emmekä me voi tuoda tänne köysiä emmekä tikapuita. En siis huomaa mitään mahdollisuutta auttaa sinua ulkoapäin. Itse talon sisällä täytyy keksiä joku juoni.
— Ei — vastasin minä — olen tutkinut kaikki, varsinkin sittenkuin vankinaoloni on käynyt vähän helpommaksi johtajan lempeyden vuoksi. Huoneeni ovea ei enää lukita: minun on lupa kävellä munkkien käytävissä. Mutta kaikkia portaita sulkevat vankat ovet, jotka tarkoin pidetään teljettyinä yöt ja päivät, joten minun on mahdoton pelastua pelkällä taitavuudella.
— Kuulehan — sanoin hetken mietittyäni äkillistä päähänpistoa, joka minusta tuntui oivalliselta — voisitko hankkia minulle pistoolin?
— Helposti — vastasi Lescaut — mutta aiotko tappaa jonkun?
Vakuutin hänelle niin vähän ajattelevani sellaista, ettei tuon pistoolin edes tarvinnut olla ladattu.