Kiihoittuneisuuteni pelästytti häntä. Hän vastasi levottoman näköisenä, ettei hänen tarkkanäköisyytensä ollut tunkenut niin pitkälle. Mutta hän oli monena päivänä pannut merkille, että tuo muukalainen ahkerasti kävi Boulognen metsässä ja astui alas vaunuistaan, yksin lähtien kävelemään syrjäisiin puistokujiin, missä näytti hakevan tilaisuutta nähdä tai tavata neiti Manonia. Minun palvelijani mieleen oli sentähden juolahtanut yhtyä puheisiin tuon herrasmiehen palvelijan kanssa, saadakseen tietää hänen nimensä. He mainitsivat häntä italialaiseksi prinssiksi ja arvelivat itse, että hänellä oli joku lemmenseikkailu. Enempiä tietoja hän ei ollut voinut saada, — näin hän vavisten jatkoi — kun tuo prinssi juuri samassa oli tullut esiin metsästä, oli lähestynyt häntä tuttavallisesti ja kysynyt hänen nimeään. Senjälkeen oli prinssi, aivan kuin olisi arvannut hänen olevan meidän palveluksessamme, onnitellut häntä sen johdosta, että hän palveli maailman kaikkein suloisinta olentoa.
Minä odotin levottomana tämän kertomuksen jatkoa. Hän päätti sen pelokkain anteeksipyynnöin, joiden minä katsoin johtuvan yksinomaan varomattomasta levottomuuden kuohahduksestani. Turhaan kehoitin häntä jatkamaan peittelemättä. Hän vakuutti, ettei tietänyt sen enempää ja lisäsi, että kun tuo hänen kertomansa oli tapahtunut edellisenä päivänä, hän ei ollut sen jälkeen nähnyt prinssin palvelijoita. Rauhoitin häntä sekä kehumalla häntä että lupaamalla hänelle melkoisen rahallisen palkinnon, ja ilmaisematta vähintäkään epäluuloa Manoniin nähden, kehoitin häntä, tällä kertaa levollisemmalla äänenpainolla, valvomaan ulkomaalaisen kaikkia toimenpiteitä.
Oikeastaan hänen pelästyksensä oli minussa herättänyt kauheita epäilyksiä. Olihan tämä mielenliikutus voinut saattaa hänet salaamaan osan totuudesta. Hieman mietittyäni toinnuin kuitenkin levottomuudestani siihen määrin, että kaduin osoittaneeni tällaista arkamielisyyttä. Enhän saattanut lukea Manonin viaksi sitä, että hänestä pidettiin.
Olihan hyvin todennäköistä, että Manon oli tietämätön valloituksestaan, ja millainen elämä odottikaan minua, jos olin herkkä avaamaan sydämeni mustasukkaisuudelle. Palasin seuraavana päivänä Parisiin ilman muuta tarkoitusta kuin jouduttaa omaisuuteni kartuttamista pelaamalla korkeampaa peliä, jotta minulla olisi ollut mahdollisuus lähteä Chaillot'sta ensi levottomuuden aiheen ilmaannuttua.
Sinä iltana en kokenut mitään, mikä olisi häirinnyt rauhaani. Tuo muukalainen oli taas näyttäytynyt Boulognen metsässä ja pitäen edellisen päivän kohtauksen nojalla oikeutenaan lähestyä uskottuani, hän oli puhunut hänelle rakkaudestaan, mutta sellaisten sanojen muodossa, jotka eivät edellyttäneet mitään salaista yhteyttä Manonin kanssa. Tuo herra oli kysellyt palvelijaltani koko joukon yksityisseikkoja. Lopulta hän oli yrittänyt voittaa hänet tarkoituksiinsa melkoisilla lupauksilla ja oli vetäen esiin kirjeen, tarjonnut, vaikkakin turhaan, hänelle muutamia kultarahoja, jos hän olisi antanut sen emännälleen.
Pari päivää kului sen enempää sattumatta. Kolmas päivä oli myrskyisämpi. Kun jotenkin myöhään palasin kaupungista, sain kuulla, että Manon kävelyllään hetkeksi oli poistunut toveriensa luota ja että muukalainen, joka läheltä oli seurannut häntä, Manonin annettua merkin oli lähestynyt häntä, minkä jälkeen Manon oli ojentanut tuolle miehelle kirjeen, jonka tämä ihastuneena oli vastaanottanut. Prinssi ei ollut ehtinyt ilmaista tätä ihastustaan muuten kuin rakastuneesti suutelemalla noita rivejä, sillä Manon oli heti kadonnut. Mutta loppuosan päivästä hän oli ollut tavattoman hilpeällä tuulella ja tätä hyvää tuulta oli jatkunut hänen vielä palattuaan kotia. Varmaankin minä vapisin joka sanan kuullessani.
— Oletko aivan varma siitä - kysyin palvelijalta — etteivät silmäsi sinua pettäneet?
Hän vetosi taivaaseen sanojensa todenperäisyyden todistajana.
En tiedä mihin sydämeni tuskat olisivat minut vieneet, ellei Manon, joka oli kuullut minun astuvan sisälle, olisi tullut luokseni levottoman näköisenä ja valittaen hitauttani. Hän ei odottanut vastaustani, vaan hyväili minua rajusti. Ja huomattuaan olevansa kahdenkesken minun kanssani, hän ankarasti moitti minua siitä, että olin ottanut tavaksi palata kotia niin myöhään. Kun minun vaitioloni tarjosi hänelle tilaisuuden jatkaa, hän huomautti, etten minä kolmeen viikkoon ollut viettänyt ainoatakaan päivää kokonaan hänen seurassaan, ettei hän kestänyt niin pitkää erillään-oloa, että hän silloin tällöin tahtoi pitää minut luonansa koko päivän ja että hän seuraavana päivänä tahtoi pitää minut kotona aamusta iltaan.
— Minä jään kotia, siitä sinä voit olla aivan varma — minä vastasin jotenkin kiivaasti.