Tuo lapsi-parka, joka tuskin oli kuusitoistavuotias, ja jolla näytti olevan enemmän häveliäisyyttä kuin vertaisillaan, ihmetteli suuresti tällaista omituista kohtausta. Hän lähestyi kuitenkin ilahuttaakseen minua muutamilla hyväilyillä, mutta minä työnsin hänet heti pois luotani.
— Mitä minusta tahdot? — sanoin hänelle. — Oh, sinä olet nainen, sinä olet sukupuolta, jota inhoon ja jota en enää voi sietää. Kasvojesi viehättävä sulo uhkaa minulle jotain uutta petosta.
Hän niiasi minulle, rohkenematta sanoa sanaakaan, ja kääntyi mennäkseen pois. Huusin häntä jäämään.
— Mutta kerro minulle ainakin — virkoin, minkätähden, miten ja missä tarkoituksessa sinut on lähetetty tänne. Miten olet saanut tietää nimeni ja sen paikan, missä saatoit minut tavata?
Hän sanoi jo kauan tunteneensa herra G.M:n. Tämä oli lähettänyt noutamaan häntä kello viisi, ja hän oli seurannut lakeijaa, joka oli tuonut sanan, suureen taloon, jossa oli tavannut tuon herran pelaamassa piketti-peliä kauniin naisen kanssa. Molemmat olivat pyytäneet häntä tuomaan minulle tuon kirjeen, kerrottuaan, että hän oli tapaava minut vaunuissa Saint-André-kadun päässä.
Kysyin häneltä, eivätkö he olleet sanoneet hänelle enempää. Hän vastasi punastuen, että he olivat herättäneet hänessä sen toivon, että minä pitäisin hänet seuranani.
— Sinua on petetty — sanoin hänelle — tyttö-parka, sinua on petetty. Sinä olet nainen, sinä tarvitset miestä, mutta tarvitset sellaista, joka on rikas ja onnellinen, ja täältä et voi sellaista löytää. Palaa, palaa herra G.M:n luo. Hänellä on kaikki, mitä vaaditaan siltä mieheltä, joka tahtoo olla kaunisten naisten rakastama. Hänellä on annettavana kalustettuja huoneustoja ja ajoneuvoja. Mitä minuun tulee, jolla ei ole muuta annettavana kuin rakkauteni ja uskollisuuteni, niin naiset ylenkatsovat varattomuuttani ja ivaavat yksinkertaisuuttani.
Lausuin lisäksi joukon asioita, milloin surullisia, milloin rajuja, mikäli minua kiihoittavat mielenliikutukset vuoroin vaimenivat ja pääsivät voitolle. Mutta näitä heikensi lopulta niiden oma rajuus sen verran, että ne antoivat sijaa harkinnalle. Vertasin tätä viime onnettomuuttani samanlaisiin toisiin jo kokemiini, enkä katsonut olevan syytä sen johdosta antautua suurempaan epätoivoon kuin edellisienkään vuoksi. Tunsinhan Manonin: miksi surinkaan niin rajusti onnettomuutta, joka minun olisi pitänyt aavistaa? Miksi en ennemmin hakenut parannuskeinoa? Olihan vielä aikaa. Minun ei ainakaan sopinut säästää vaivojani, ellen tahtonut syyttää itseäni siitä, että laiminlyöntini kautta omalta osaltani olin syypää kärsimyksiini. Aloin siis tuumia kaikkia keinoja, jotka saattoivat avata minulle toivojen tien.
Yritys väkivaltaisesti riistää hänet herra G.M:n käsistä olisi ollut epätoivoisa keino, joka vaan oli omansa syöksemään minut turmioon ja joka ei tarjonnut vähäisintäkään onnistumisen mahdollisuutta. Mutta arvelin, että jos olisin voinut saada tilaisuuden sanoa hänelle parikin sanaa, olisin ehdottomasti voinut jossain määrin vaikuttaa hänen sydämeensä; tunsinhan niin hyvin kaikki sen tunteelliset puolet ja olinhan varma siitä, että hän minua rakasti. Olisinpa lyönyt vetoa siitä, että tuo eriskummainen mielijohde lähettää minulle sievä tyttö minua lohduttamaan lähti hänen aivoistaan ja että se todisti hänen sääliään minun kärsimyksiäni kohtaan.
Päätin pinnistää koko kekseliäisyyteni saadakseni tavata hänet. Tutkittuani keinoja, toista toisensa jälkeen, kiinnyin tähän: herra de T. oli heti alunpitäen osoittanut minulle niin herttaista avuliaisuutta, etten vähääkään voinut epäillä hänen vilpittömyyttään ja auliuttaan. Päätin viipymättä lähteä hänen luokseen ja pyytää häntä kutsuttamaan luokseen herra G.M:n muka jotain tärkeää asiaa varten. En tarvinnut puolta tuntia enempää puhuakseni Manonin kanssa. Aikomukseni oli päästä itse hänen huoneeseensa, minkä luulin helposti käyvän päinsä herra G. M:n poissaollessa.