Tämä päätös rauhoitti minua jonkun verran, ja minä annoin runsaan maksun tytölle, joka vielä oli jäänyt luokseni, ja viedäkseni häneltä halun palata niiden luo, jotka hänet olivat lähettäneet, pyysin hänen osoitteensa, uskotellen hänelle, että aioin tulla hänen luokseen yöksi.
Nousin vaunuihin ja käskin ajaa täyttä laukkaa herra de T:n asunnolle. Onneksi tapasin hänet kotona. Matkalla olin tämän suhteen ollut levoton. Pari sanaa riitti selittämään missä pulassa olin ja mitä apua toivoin häneltä.
Hän oli niin ihmeissään kuullessaan miten G.M. oli voinut vietellä Manonin, että hän, joka ei tietänyt, että minä itse olin myötävaikuttanut onnettomuuteeni, jalomielisesti tarjoutui kokoamaan kaikki ystävänsä kehoittaakseen heitä käyttämään käsivarsiaan ja miekkojaan minun rakastettuni vapauttamiseen.
Mutta minä selitin hänelle, että tällainen meteli voisi olla turmiollinen Manonille ja minulle.
— Säästäkäämme veremme viimeiseen hätään — huomautin minä. Minä haudon mielessäni vaarattomampaa keinoa, jolta odotan yhtä hyvää menestystä.
Hän lupautui empimättä tekemään kaiken, mitä häneltä pyysin. Ja kun olin toistanut, että nyt oli kyseessä vaan ilmoittaa herra G.M:lle, että hän halusi puhua hänen kanssaan, sekä edellisen viivyttäminen poissa kotoa yhden tai parin tunnin aikana, herra de T. lähti heti minun kanssani matkaan, täyttämään tämän pyyntöni.
Tuumimme sopivaa keinoa pidättääksemme tuota herrasmiestä niin kauan. Neuvoin häntä ensin jostakin ravintolasta kirjoittamaan G.M:lle tavallisen kirjelipun ja siinä pyytämään häntä viipymättä tulemaan sinne jotain tärkeätä asiaa varten, joka ei sietänyt lykkäystä.
— Minä puolestani — lisäsin minä — tulen pitämään silmällä hänen poistumistaan kotoaan, ja vaikeudetta pääsen sisälle taloon, jossa ei kukaan muu minua tunne kuin Manon ja Marcel, joka on palvelijani. Sillä aikaa te pidätte seuraa herra G.M:lle, ja voitte sanoa hänelle, että se tärkeä asia, jonka johdosta haluatte puhua hänen kanssaan, on rahapula, että muka juuri olette hävinnyt käteiset rahanne pelissä ja onnettomuudeksenne kunniasanallanne vielä paljoa enemmän. Kuluu aikaa ennenkuin hän on vienyt teidät rahakirstunsa ääreen, ja minulle jää riittävästi aikaa tuumani toteuttamiseen.
Herra de T. noudatti tätä ohjetta yksityiskohtaisen tarkasti. Jätin hänet erääseen ravintolaan, missä hän nopeasti kirjoitti kirjeensä. Minä asetuin matkan päähän Manonin asunnosta. Näin kirjeentuojan saapuvan, ja G.M:n hetkeä myöhemmin jalan ja palvelijan seuraamana poistuvan. Niin pian kuin hän oli ehtinyt poiketa toiselle kadulle, minä menin uskottoman lemmittyni portille ja kolkutin huolimatta sisälläni kiehuvasta vihasta yhtä kunnioittavasti kuin temppelin ovelle. Onneksi Marcel tuli avaamaan. Annoin hänelle merkin vaieta. Vaikka minulla ei ollut mitään pelättävää toisten palvelijain puolelta, kysyin häneltä kuiskaten, voiko hän kenenkään huomaamatta viedä minut siihen huoneeseen, missä Manon oli. Hän vastasi, että se helposti kävi päinsä, jos melutta nousimme isoja portaita yläkertaan.
— Joutukaamme siis — sanoin minä — ja koeta estää jokaista tulemasta sinne ylös, niin kauan kuin minä olen siellä.