Meidän valmistuessamme lähtemään, kuulin kolkutettavan kadunpuoleiselle ovelle. Minä olin aivan varma siitä, että se oli herra G.M., ja tämän ajatuksen aiheuttamassa hämmennystilassa sanoin Manonille, että tuo mies oli kuoleman oma, jos hän nyt ilmestyi eteeni. En todella ollut tarpeeksi tointunut raivostani, jotta olisin voinut hillitä itseni hänet nähdessäni. Marcel teki lopun tuskastani tuomalla minulle kirjelipun, joka oli minulle osoitettu, ja jonka oli vastaanottanut portilla. Se oli herra de T:n lähettämä.
Siinä sanottiin, että hän, G.M:n mentyä kotoansa noutamaan rahoja, hyväkseen käytti hänen poissaoloaan saattaakseen tiedokseni hyvin sukkelan tuuman: hän arveli, etten minä luontevammin voinut kostaa kilpailijalleni kuin syömällä hänen illallisensa ja viettämällä sen yön siinä vuoteessa, jossa hän oli aikonut levätä minun rakastajattareni rinnalla. Tämä näytti hänestä olevan sangen helposti toimeenpantavissa, jos minä voisin hankkia kolme tai neljä miestä, jotka olisivat kyllin tarmokkaita vangitsemaan hänet kadulla ja vartioimaan häntä seuraavaan aamuun asti. Itse de T. lupasi pidättää G.M:n ainakin tunnin ajan tavalla, josta hän aikoi tehdä selkoa palattuaan.
Näytin tämän kirjeen Manonille ja kerroin, mihin juoneen olin turvautunut esteettömästi päästäkseni hänen asuntoonsa. Minun ja herra de T:n päähänpistot olivat hänen mielestään erinomaiset. Me nauroimme niille hetkisen sydämemme pohjasta. Mutta kun aloin puhua jälkimäisestä tuumasta, niinkuin olisi se ollut vaan pilaa, hämmästyin kuullessani, että hän vallan tosissaan kehoitti panemaan sen täytäntöön mielijohteena, joka häntä suuresti viehätti. Turhaan kysyin häneltä, mistä äkkiä saatoin löytää sopivia miehiä vangitsemaan herra G.M:n ja uskollisesti vartioimaan häntä. Manon sanoi, että ainakin täytyi yrittää, kun herra de T. takasi meille vielä tunnin ajan, ja vastaukseksi muihin vastaväitteisiini hän huomautti, että minä olin tiranni ja etten ollenkaan välittänyt hänen toivomuksistaan. Hän ei voinut kuvitella mitään hauskempaa kuin mitä oli tämä tuuma.
— Sinä syöt illallista hänen lautaseltaan — hän toisti — sinä nukut hänen lakanainsa välissä, ja varhain huomisaamuna viet mukaasi hänen rakastajattarensa ja hänen rahansa. Silloin olet kostanut sekä isälle että pojalle.
Suostuin, kun hän ei hellittänyt, vaikka salainen ääni sydämessäni tuntui ennustavan onnetonta loppua. Lähdin kaupungille pyytääkseni paria kolmea henkivartijaa, joihin Lescaut oli tutustuttanut minut, ryhtymään toimiin G.M:n vangitsemista varten. Tapasin ainoastaan yhden heistä kotona, mutta hän oli yritteliäs mies, joka tuskin oli kuullut, mistä oli kysymys, kun jo vakuutti, että kaikki oli onnistuva hyvin. Hän pyysi ainoastaan kymmenen pistolin suuruisen summan palkinnoksi kolmelle kaartisoturille, joita hän päätti käyttää yritykseen, itse ollen sen johtajana. Pyysin, ettei hän hukkaisi aikaa. Eikä hän tarvinnut täyttä neljännestuntia saadakseen heidät kokoon. Odotin heitä hänen asunnossaan, ja kun hän oli saapunut kätyreineen, vein itse hänet erään kadun kulmaan, josta herra G.M:n välttämättä oli kulkeminen palatessaan Manonin luo. Kielsin pahoin pitelemästä häntä, mutta kehoitin vartioimaan häntä niin tarkasti kello seitsemään asti seuraavana aamuna, että saatoin olla varma siitä, ettei hän päässyt pakenemaan. Hän taas sanoi aikomuksensa olevan viedä tuo herrasmies huoneeseensa ja pakoittaa hänet riisuutumaan jopa panemaan maata hänen vuoteeseensa, kun sillävälin hän ja hänen kolme apuriansa viettäisivät yönsä juoden ja pelaten.
Jäin heidän seuraansa, kunnes näin herra G.M:n ilmaantuvan, ja vetäydyin silloin muutaman askeleen loitommalle pimeään paikkaan, ollakseni näkemässä niin erikoista kohtausta. Henkivartija pysäytti hänet pistooli kädessä ja selitti hänelle kohteliaasti, ettei tavoitellut hänen henkeään eikä rahojaan, mutta että jos hän vähääkään estelisi seuraamasta häntä tai päästäisi heikonkin huudon, niin ampuisi hän luodin hänen otsaansa. G.M., joka näki hänellä olevan tukenaan kolme soturia ja joka ilmeisesti pelkäsi pistoolia, ei tehnyt vastarintaa. Näin häntä vietävän pois kuin karitsaa.
Palasin heti Manonin luo ja poistaakseni vähimmänkin epäluulon palvelijoista, sanoin hänelle sisäänastuessani, ettei tarvinnut odottaa G.M:iä illalliseksi. Hänelle oli muka ilmaantunut tärkeitä asioita, jotka viivyttivät häntä poissa kotoa vastoin hänen tahtoansa. Hän oli muka antanut minulle tehtäväksi viedä perille hänen anteeksipyyntönsä ja kehoittanut minua syömään illallista Manonin kanssa, mitä minä pidin suurena suosionosoituksena, kun oli kyseessä niin kaunis nainen. Manon säesti hyvin taitavasti minun juontani. Me istuimme pöydän ääreen ja näytimme vakavilta, palvelijain ollessa sisällä tarjoilemassa. Kun lopulta olimme päästäneet heidät menemään, vietimme yhden elämämme ihanimmista illoista. Käskin salaa Marcel'in hakea ajurin ja sanoa hänelle, että hän seuraavana aamuna ennen kello kuutta tulisi portille. Puoliyön aikaan olin lähtevinäni pois Manonin luota, mutta palasin hiljaa Marcel'in avulla ja valmistauduin panemaan maata G.M:n vuoteeseen, niinkuin jo olin anastanut hänen paikkansa pöydän ääressä.
Kaiken tämän kuluessa paha henkemme valmisteli turmiotamme. Keskellä ilomme huumausta miekka riippui uhkaavana päämme päällä. Sitä kannattava lanka oli katkeamaisillaan. Mutta jotta perikatomme kaikki yksityiskohdat paremmin selviäisivät, on minun mainittava sen syyt.
G.M:iä seurasi palvelija, silloin kun soturit vangitsivat hänet. Kauhistuneena herransa onnettomuudesta tämä mies peräytyi ja pakeni, ja hänen ensimäinen toimenpiteensä herraansa auttaakseen oli se, että hän vanhalle G.M:lle antoi tiedon siitä, mitä oli tapahtunut.
Näin ikävä uutinen luonnollisesti saattoi tämän hyvin levottomaksi. Tällä miehellä oli tämä ainoa poika, ja ikäänsä nähden hän oli hyvin kiivas. Ensin hän tahtoi palvelijalta kuulla kaikki, mitä hänen poikansa oli tehnyt sinä iltapäivänä; oliko hän joutunut riitaan jonkun kanssa, oliko hän sekaantunut jonkun toisen jupakkaan, oliko hän käynyt jossakin pahamaineisessa talossa. Palvelija, joka luuli isäntänsä olevan hengenvaarassa ja arveli velvollisuudekseen ilmaista kaikki voidakseen auttaa häntä, kertoi kaiken, minkä tiesi herransa rakkaudesta Manoniin ja kuinka paljo kuluja hänellä oli ollut tämän naisen tähden, miten hän oli viettänyt iltapäivää kotonaan noin kello yhdeksään asti, että hän sitten oli poistunut kotoa ja paluumatkallaan joutunut tuon onnettomuuden uhriksi. Tämä riitti herättämään vanhuksessa sen epäilyksen, että hänen poikansa oli joutunut jonkun kilpailijan käsiin. Vaikka kello jo oli puoli yksitoista illalla, hän ei hetkeäkään epäröinyt lähtemästä poliisipäällikön luo, jonka pyysi antamaan erityiset määräykset kaikille kulkuvahdeille, ja saatuaan yhden seuraansa hän itse riensi sille kadulle, missä poikansa oli vangittu. Hän tutki kaikki ne paikat kaupungilla, joista toivoi löytävänsä hänet, ja kun ei nähnyt ainoatakaan jälkeä hänestä, hän lopulta antoi opastaa itsensä poikansa rakastajattaren asuntoon, jonne poikansa mahdollisesti oli saattanut palata.