Oli varomatonta tunnustaa hänelle, että tiesin, missä hänen poikansa oli, mutta ollen vihan vimmassa en malttanut olla sitä sanomatta. Hän kutsui heti saapuville kuusi muuta poliisia, jotka odottivat portilla, ja käski heidän vangita kaikki talon palvelijat.
— Kas noin, herra ritari — hän sitten jatkoi ivallisesti — te tiedätte, missä poikani on ja aiotte kuristuttaa hänet kuoliaaksi, kuten sanotte. Mutta olkaa varma siitä, että me aiomme järjestää tämän asian parhaalla tavalla.
Hän lähestyi Manonia, joka istui vuoteen laidalla ja itki, ja lausui hänelle muutamia pilkallisia kohteliaisuuksia siitä vallasta, jonka alaiseksi hän oli saattanut sekä isän että pojan, ja kuinka hyvin hän sitä käytti. Tuo vanha himokas hirviö yritti lisäksi lähestyä Manonia liian tuttavallisesti.
— Varo kajoamasta häneen — huusin minä — ei olisi mitään pyhää, mikä voisi pelastaa sinut minun käsistäni. Hän poistui jättäen huoneeseen kolme poliisia, joiden käski huolehtia siitä, että me kiireisesti pukeuduimme.
En tiedä, mitä hän aikoi meille tehdä. Ehkä olisimme päässeet vapaiksi, jos olisimme ilmaisseet hänen poikansa olinpaikan. Minä tuumin pukeutuessani, eikö se ollutkin paras menettely. Mutta vaikka hän olikin siinä mielentilassa lähtiessään huoneestamme, oli tämä mielentila kokonaan muuttunut hänen palatessaan. Hän oli käynyt kuulustelemassa Manonin palvelijoita, jotka poliisit olivat vanginneet. Mutta hän ei saanut tietää mitään niiltä, jotka Manon oli saanut hänen pojaltaan. Mutta kuultuaan, että Marcel oli aikaisemmin palvellut meillä, hän päätti panna tämän puhumaan peloittamalla häntä uhkauksilla.
Marcel oli uskollinen mies, mutta yksinkertainen ja typerä. Muisto siitä, millä tavalla oli pelastanut Manonin sairaalavankilasta ynnä G.M:n hänessä herättämä kauhu vaikuttivat niin voimakkaasti hänen heikkoon ymmärrykseensä, että hän luuli hirsipuun tai teloituspyörän häntä odottavan. Hän lupasi antaa ilmi kaiken, mitä oli saanut tietää, kunhan vaan säästettiin hänen henkensä. Tästä G.M. sai varmuuden siitä, että meidän hankkeissamme oli jotain vakavampaa ja rikollisempaa, kuin mitä hänellä oli ollut siihenasti syytä epäillä. Ja hän takasi Marcelille sekä hänen henkensä että palkinnon hänen tunnustuksestaan.
Tuo poloinen mies ilmaisi silloin hänelle osan meidän suunnitelmistamme, joista peittelemättä olimme keskustelleet hänen läsnäollessaan, hänen kun oli määrä olla mukana niiden toteuttamisessa. Tosin hän ei ollenkaan tietänyt niihin Parisissa tekemiämme muutoksia. Mutta lähdettäessä Chaillot'sta hän oli kuullut, miten yritys oli järjestetty ja mikä osa hänellä siinä oli näyteltävänä. Hän selitti siis herra G.M:lle, että tarkoituksemme oli vetää hänen poikaansa nenästä, että Manonin piti saada tai että hän jo oli saanut kymmenentuhatta frangia, mikä summa meidän tuumiemme mukaan ei koskaan joutuisi G.M:n perillisille.
Saatuaan kuulla tämän, vanhus palasi kiivaasti huoneeseemme. Sanaakaan sanomatta hän meni pukuhuoneeseen, mistä helposti löysi tuon rahasumman ja koristeet. Sitten hän palasi luoksemme kasvot punoittavina, näytti meille niitä, suvaiten mainita niitä meidän varkaansaaliiksemme, ja syyti meille solvaavia soimasanoja. Helminauhan ja rannerenkaat hän pisti Manonin nenän alle.
— Tunnetteko nämä? — hän kysyi ivallisesti hymyillen. Ettepä näe niitä ensi kertaa. Vallan samat, totta jumaliste! Ne kelpasivat teille, kaunokaiseni, totta kai! Lapsiparat! — hän vielä lisäsi — he ovat todella sangen miellyttäviä kumpikin, vaikkakin pikku varkaita.
Sydämeni oli pakahtua kuullessani tätä solvaisevaa puhetta. Olisin hetken vapaudesta antanut… Vanhurskas taivas, mitä olisinkaan antanut? Lopulta sain itseni hillityksi sen verran, että saatoin sanoa hänelle noudattaen malttia, joka oikeastaan ei ollut muuta kuin raivon huippu: