Herra — (Tälläkin kertaa voisi hän tarttua puheesen, vaan mitä hän voi sanoa? Paras on lähteä tiehensä. Sen hän aikookin tehdä ja menee ovea kohti).
Rouva. Sinua arveluttaa tarttua käsiksi minuun? Kenties pelkäät huutavan apua.
Herra (palaa).
Rouva. Vaan siinäpä erehdyt. Minä pidän pyhänä kodin liestä. Minä en ole se, joka turhan vuoksi nostan melua, ja joka pitää kodinhäväistystä etunaan.
Herra (on päättänyt olla ääneti).
Rouva (kertoo).
Herra (katselee lakeen).
Rouva. Vai etkö sitä tiedä?
Herra (ottaa sanomalehden ja istuu kamiinin ääreen).
Rouva. Vai niin, sinä et huoli vastata? Sinä tahdot lukea sanomalehteäsi? Niin, onhan se mukavin keino suoriutua pulasta. (Lähestyy häntä). Minä tiedän miehiä, jotka nähdessään vaimonsa onnettomana ja kärsivänä, ja ehkäpä vielä väärän epäluulon vaivaamana, mielellään puhdistaisivat itseään ja rauhoittaisivat häntä sydämmellisellä sanalla ja osaaottavaisella katseella. Onko tosiaan niin vaikeaa tuntea osanottoa niitä kohtaan, jotka teitä rakastavat?