Herra (katselee surullisesti vaimoaan).
Rouva. Niin, tänään on pyhän Felician päivä! Se ei tietysti sinua vähintäkään liikuta!
Herra. — —
Rouva. Tunnusta, ettet ole sitä muistanut, ettet koskaan semmoista ajattele!
Herra (koettaa puhua).
Rouva. Oi, älä huoli! älä koetakaan tehdä itseäsi valehtelijaksi! Se vielä puuttuisi.
Herra (kääntyy katselijoihin, ikäänkuin pyytääkseen heiltä todistusta, sen jälkeen hän kääntyy hymyillen vaimoonsa).
Rouva. Mitä nyt? Mikä sinua vaivaa?
Herra (ottaa ääneti lippaan taskustaan ja ojentaa sen vaimolleen).
Rouva. Rannerengas! — minulle! — (Tarkastaa sitä ja lukee kirjoituksen). "Felicia!" — Ja senkö vuoksi tulit niin myöhään kotia! — (Hellästi) Oi, rakas Charles! Kuinka sinä olet herttainen — ja kuinka minä sinua rakastan! (Lankee hänen kaulaansa).