Herra (loukkaantunut).
Rouva. Oo, minä tiedän, mitä aiot sanoa. Ne olivat virkapäivälliset! Paljaita tiede- ja arvomiehiä. Kaikki kunnon ihmisiä ja sitäpaitsi oli isäntä 80 vuotias vanhus. He olisivat mielellään ottaneet naisensa mukaan, mutta ei sopinut. Mikä vahinko! Nuo naiset olisivat joutuneet hauskaan seuraan, he olisivat nauraneet, juoneet ja laulaneet teidän kanssanne. Ne mahtoivat olla hyvin hupaiset päivälliset!
Herra — —
Rouva. Eikö olekaan ollut hauska? Sitä pahempi? Sinä et suinkaan iloa pakene; sinä voit toisinaan olla hyvinkin hauska veitikka.
Herra (vaatimattomana).
Rouva. Sen mukaan mitä muut ovat minulle kertoneet, sillä omasta puolestani en ole milloinkaan huomannut —
Herra (vastustaen).
Rouva. Niin, kyllä sinä säästät hauskuutesi muille!
Herra (lähestyy häntä hymyillen).
Rouva (väistää häntä). Ei, ei, palaa sinä vaan lemmittyjesi luo! Minä olen liian ylpeä kilpaillakseni heidän kanssaan. — Minähän olen vaan sinun vaimosi — ja minä, Jumala paratkoon, en ole kylläksi laiha, voidakseni miellyttää sinua.