Neitsyt Maria Emonen
Kerran kerkisi kesällä
Tunniksi tuvasta mennä
Niitun nurmelle ihanan.
Ikävöiden ilman työtä
Kohta kiinteyty kivelle.
Osauta ompelukset
Olla kanssa kainalossa;
Noita nurmelle levitti
Tuomen kukkivan kuvassa,
Pimennossa pihlajaisen; —
Kulta kukkia kuletti
Nauhat ruohoista naversi
Äidin päähän pinteliksi.
Kävi sylin kaulahani.
Likistellen, lohdutteli
Mamman maallista sydäntä,
Murhevaista mieloisata.
Äsken tuosta äiti tunsi,
Ize taivasten isännän
Asuskelevan alaalla.
Köyhän syntisen sevuissa.
Maiten, merten kauhistukset
Katosivat kasvon e'estä.
Rikas riemu rakkauden
Riensi riivin rintahani.
Taivas täytti tykkynänsä
Äidin synkiän sydämen.
Jalon yljän ympäriltä
Erkeneepi Engeleitä,
Kilvoitellen kihlattua
Hoitamaan, holhomaan.
Suru suli silmoisista
Kiehuvissa kyyneleissä.
Heräht' henki heinän päähän
Syttyi sydän kukkaisehen.
Perhoisena pienoisena
Alottaapi aikojahan.
Auringohon aivotusta
Pieni poloinen pitäisi
Vaan ei anna volin voima
Siipi saatata sulatoin.
[Koittareen I, s. 195 painettu »Perhosen synty» eroaa jossain määrin kaikista näistä toisinnoista. »Mnemosyneen» painettu eroaa kuitenkin tästä; kts. b-toisintoa.]
B. PERHOSEN SYNTY.
Neitsyt Maria Emoinen
Kevät pälviä piteli
Niitun nurmella ihanan,
Tuomen kukkivan kuvassa,
Pimennossa pihlajaisen.
Poika pienoinen syliini
Kultakukkia keräili,
Ruunun ruusuista rakensi,
Nauhat nurmista nijoili,
Äijän päähän pinteliksi
Kävi sylin kaulahani,
Likisteli lohdutellen
Mamman maallista sydändä,
Murhevaista mielosata. —
Äsken äiti tuosta tunsi
Itse taivaiten isännän
Asuskella alaisenna
Köyhän syntisen sevuissa.
Rohvaiseva rakkauden
Riemu riensi rindahani,
Taivas täytti tykkänänsä
Neijen synkiän sydämen.
Maiten, merten kauhistokset
Katosivat, kasvon eissä,
Heilu Herran Engeleitä;
Kosket korvissa kohisit,
Tali säysy silmihistä. —
Sytty sydän kukkaisihin,
Heräht' henki heinän päähän;
Perhoisenna pienoisena
Läksi lehto lentohoni,
Ruoho reisuuni rupesi.
[Painettu »Mnemosyneen» n:o 19 v. 1820.]
C. PERHOSEN SYNTY.
(Kasku on katolilainen
Muinon Munkkien tekemä).
Neitsyt Maaria Emonen
Kerran kerkisi kesällä
Astua asannostansa
Tunniksi tuvasta mennä,
Käydä tuulta tuntemassa
Ilmoja ihailemassa
Pienen poikansa keralla.
Käki kukkuvi kujalla
Seisten seipähän nenässä.
Se kuin näki nämät käyvän
Tulla tuuskahti lähelle
Vaatimaan Vapahtajalta
Pyytämään pyhältä Luojan
Siipeinsä silistämistä
Hoyheneinsä höystymistä.
Kiuru laulo kiitosvirttä
Pilven pitkän päärmäsillä,
Vielä ylemmäks yritti,
Vaan kuin näki nämät käyvän,
Pitkin pellon pientaria,
Tuli kuin tuiskulta ajettu
Heti Herran hartioille
Vaatimaan Vapahtajalta
Pyytämään pyhältä Luojan
Hyväilyksen hyödytystä
Höyhenensä höystymistä.
Menit männikkö-mäelle
Ilman linnut ihastuvat
Nähdessä näiden tulevan
Karkasivat kaikkialta
Joka haaralta halaasit
Vastahan Vapahtajata
Jonka kautt' on kaikki tehty
Kaikki luotu ja luettu.
Menit rannalle mäeltä
Meri tyyneksi tyrehty
Järvi järkkymättömäksi.
Kalat kaikki kavahtivat
Synkiltä syvänteiltä.
Jyrkiltä jyrkänteiltä
Laa-oille lahen vesille
Rapaselle rannikolle
Vastahan Vapahtajata
Jonka kautt' on kaikki tehty
Kaikki luotu ja luettu.
Neitsyt Maaria Emonen
Sanoovi sanoilla näillä:
Kuss' olis tällä kunnahalla
Pehmoisella penkereellä
Olo-paikkoa palasen
Istuin-sioa sipale
Pimentoa pikkaraisen
Olla tässä ompelian
Tahik' neulan tarvitsijan.
Osautu ompelukset
Olla kanssa kainalossa
Niitä niitulle levitti
Pimennosa pihlajaisen
Tuomen kukkivan kuvassa
Poika pienoinen sylini
Kuletteli kukkasia
Niistä nio ja letitti
Semmoisia seppeleitä
Joilla solmisi somasti
Kapaloitsi kaunihisti
Äidin päätä päärlytöntä
Kullatonta kulmasilta
Eikä kieltänyt Emonen
Laitoksia lapsukaisen
Mutta muisti Simeonin
Vanhan miehen sen vakaisen
Ennustuksen Emo kaunis,
Koska siunaten Simeonin
Sylin pienoista pitelen
Oli julki julistanut:
Sinunkin sielusi lävitse
Pitää kerran miekan käymän
Tämän tähden lapsukaisen.
Jota muka muistaissa
Neitsy Maaria Emosen
Mieli helty hentukainen,
Että paikalla pasahti
Silmistä sinertävistä
Yltä kyllin kyyneleitä.
Siihen liittohon likeni
Poika äitiä poloista
Käsin kaulahan karaten
Lohdutteli lempiästi
Mammon maalista sydäntä
Mieltä ihan ihmisyyden
Neitsyt Maria Emonen
Paino pojan povellensa
Kahden kainalon välille.
Taivas täytti täysinensä
Neidon synkiän sydämen.
Ilmi itkivät molemmat
Äiti itki, poika itki
Enkelit ilosta itkit
Eikä ratki rauvennunna
Mihinkään mitättömähän
Tämä synnitön syleilys:
Heräht' henki heinän päihin,
Sydän sytty kukkasihin.
Perhusina pienoisina,
Sintävinä sinervoina,
Kirjavina, kiiltävinä
Sekä kaikin karvasina
Alottivat aikojahan
Levahtivat lentämään
Kierten päätä päärlytöntä.
Auringohon aivotusta.
Pieni perhonen pitäisi,
Vaan ei anna volin voima
Kyky kylläksi ylety.