Seuraavana aamuna läksivät metsästäjät kanootillaan vesille suunnaten kulkunsa eräälle virralle, joka alkaen vuoristosta laski vetensä järveen. Harmaa sumu, joka oli kohonnut järvestä edellisenä iltana, ei ollut vielä haihtunut.
Aurinko hajoitti kumminkin pian tuon kylmän höyryn valaisten sekä metsän että järven lämpimillä säteillään.
Jake oli suunnitellut tämän matkan ottaakseen selville majavien olinpaikat ja saadakseen varmuuden, oliko niiden lukumäärä vielä yhtä suuri kuin ennenkin. Heidän ei tarvinnutkaan olla pitkää aikaa tietämättöminä tästä, sillä he saapuivat pian padolle, jonka nuo ahkerat insinöörit olivat rakentaneet joen poikki. Sen yli syöksi vesi muodostaen pienen putouksen. Gaultier ihmetteli noiden sitkeiden pienten eläimien taitavuutta, jolla he olivat suunnitelleet patonsa. Sen sijaan että se olisi rakennettu kohtisuoraan virtaa vasten, oli se kyhätty niin vinoon, ettei se vastustanut virtaa, joka paremmin liukui sitä pitkin kuin syöksyi sitä vastaan.
Eläimet olivat nähtävästi aivan äskettäin otaksuneet virran rupeavan tulvimaan, koska ne olivat osittain purkaneet padon jättäen vedelle vapaan kulun. Niiden pesien kupolinmuotoiset katot pistivät esiin virrasta säännöttömien välimatkojen päässä. Niiden katoilla oli juuri äskettäin poikki nakerrettuja paaluja, joita eläimet olivat koonneet joko vahvistaakseen majojensa kattoja tahi kuljettaakseen ne ensimmäisen tulvan avulla kauemmaksi. Yksikään eläin ei ollut näkyvissä, ja tyytyväisinä näkemäänsä tarkastivat metsästäjät kaikki joet järjestyksessä. Kaikissa niissä oli majavia kosolta, ja ahdistamatta niitä palasivat metsästäjät hyvin mielissään asuntoonsa.
Seuraavan viikon kuluessa saivat metsästäjät, jotka olivat virittäneet ansansa kaikille poluille, viisikymmentä majavaa. Nahkojen kuivaaminen vei heidän aikansa kokonaan, koska he keskeyttämättä jatkoivat pyyntiään. Eivätkä ainoastaan majavat, vaan myöskin hirvet, karhut, vuoristolampaat, jaguaarit ja muut eläimet saivat luovuttaa nahkansa heidän varastonsa lisäämiseksi.
Kertomuksemme lähenee nyt loppuaan. Olemme seuranneet metsästäjiämme heidän monissa seikkailuissaan ja vastuksissaan siitä asti kuin he läksivät Finlay Housesta, nähdäksemme heidät vihdoin turvallisesti sijoittuneina vuoristomajaansa, johon he ovat alkaneet koota suurta saalista kalliita turkiksia.
Mielemme muuttuu surulliseksi hyvästellessämme reippaita nuorukaisiamme ja heidän vanhaa toveriaan, tunne, johon toivomme nuorten lukijaimmekin ottavan osaa. Keväällä aikovat metsästäjät palata samaa tietä myydäkseen metsästyskauden kuluessa kokoamansa nahat. Ehkä meillä silloinkin on tilaisuus seurata heitä myötävirtaa ja kertoa sitten heidän seikkailuistaan niiden nuorien ystäviemme huviksi, joita näiden sivujen sisällys on miellyttänyt.