(Aksel ja Valpuri nousevat ylös. Kuningas Hakon taluttaa
Akselin Valpurin luoksi ja leskikuningatar Valpurin Akselin
luoksi. He ojentavat kätensä toinen toiselleen yli Harald
Gillen hautakiven ja kääntyvät käsikädessä käydäksensä alttaria
kohden. Munkkijoukko tulee heitä vastaan kirkon pylväiden
välissä, jossa arkkipiispa sauvallansa heidät seisauttaa.)
ERLAND.
Voi, onnettomat! Viran velvoituksest'
On vanhusraukan pakko poistaa teitä
Toivonne kukkatieltä. Kohtalonne
Tok' älköön epätoivoon teitä saako!
Älkäätkä nurjat olko vanhukselle,
Jonk' ilo suur' ois ollut saadessaan
Teit' yhdistää, jos taivas sen ois suonut.
AKSEL.
Oi, Kristus! Mitä, herra arvoinen,
On tämä? Saittehan te kirjan, näitte
Jo naimaluvan meillä olevan ja
Sukulaisuutemme jo katkaistuksi?
ERLAND.
Voi, poikaseni! Kohtaloas vastaan
Miehuudell' itses varusta! Et saa
Sa Valpuria naida. Serkkuutenne
Purettu on, mut ristilapsekset
Te oletten; yht'aikaa sama vaimo
Kasteesen teidät toi; rist'äitinä
On Helvig rouva molemmille ollut.
Ei lupakirja virka siitä mitään,
Ja kirkko kieltää moisen naimisen.
AKSEL.
Voi, piispa, mitä sanot? Jumal' armas!
Mun Valpurin'! Hän vaalenee. Oi, neidot!
VALPURI (erään neidon tukemana).
Oi, ei se mitään. Vähän päätäni.
Mun pyörrytti. Mua tue, Svanhvide! Pian se
Ohitse menee.
AKSEL.
Ristilapsekset?
KNUUTI (tulee kirkonkirjoineen).
Niin, vel' ja sisar eessä Jumalan.
AKSEL.
Niin onko? Näytä, sinä julma Juutas!
Valehteletko? Näytäppä, myös Aksel
Lukea osaa.
(Tirkistää kirjaan, jonka Knuuti pitää hänen edessään.)
Kaikki silmissäni
Käy ympäri.
(Sortuu Valpurin jalkain juureen.)
Voi, Valpur, Valpur! Kaikk'
On hukassa!
VALPURI.
Ei, ei!