Noh, etkö saata suutas aukaista?
KOLBEIN.
Sa kerro vaan, en tahdo puuttua
Ma puheeseesi, sivumennen vaan
Ma sanon: tuolla käytävällä mies
On, josta puhut, ihka ilmettynä.
URHOT.
Krist' auta!
(Munkki pakenee; muutamat aikovat seurata häntä.)
BJÖRN.
Jääkää! Norjan miehiä
Jos oletten, jos kunnon urhoj', jääkää!
Vaan ilkimys ja pelkur' pakenee.
Kuin minä, polvillenne langetkaa! —
Niin! — Päänne paljastakaa! Kädet ristiin
Hartaasti pankaa! Rosvot vaan ne kauhull'
Olavin henkeä noin kammovat.
Miks pakenette? Mitä pelkäätten?
Hän haltiamme on ja lapsiaan
Hän ehkä puhutella haluaa.
KOLBEIN.
Se läheneepi.
URHOT.
Herra, auta meitä!
KUMMITUS (järeällä äänellä).
Mi häirää holviloissa
Lepoa kuolon?
Kuninkaan luut ken kutsuu
Kupariarkust'?
Mi kolkkaa, kussa kalvas,
Veretön viihtyy?
Nyt hiljaa, hiiskumatta
Ja keihäin, kalvoin
Hylätkää muurit mustat,
Pimeät paikat,
Älkäätkä äänin ilmi
Sanaakaan tuoko
Ennenkun päivyt paistaa
Mun haudalleni.
(Urhot nousevat ylös, kumartavat, tekevät ristinmerkin
ja menevät pois kirkosta.)