VALPURI.
Oi, pyhä neitsy!
ERLAND (säikähtäneenä katsoen Wilhelmiin).
Murhattuko?
WILHELM.
Tapettu. Julkeus ja epäusko
Ivaajan syöksi kohtalon ja pyhän
Olavin kylmään rautakeihääseen.
VALPURI.
Voi syntisparkaa! Äkkipäätä kuoloon,
Parannuksetta, sakramentitta.
AKSEL.
Kätensä kalvaat mitä kouristavat?
Valpurin seppeltä. Hän kuolintuskiss'
Sydäntä vastaan sit' on painanut.
VALPURI.
Voi raukkaa! Syntiään hän katui. Jumal',
Armahda häntä!
AKSEL.
Niin hän, jalo tyttö,
Sun rukoukses tähden armahtaakin.
Oi riemua! Mä näenkö sinut jälleen?
VALPURI.
Kaks enkeliä meitä kuolost' esti.
WILHELM.
Kaks ihmistä. Nyt, armas pari! Joutuin
Nyt vaan. Kun onnistunut kaikki on;
Kun ylähäinen Schwartzburg vankkoin tornein,
Ympärysmuurein meidät varmaan suojaa;
Kun isä Erland linnan kappelissa,
Joss' uhraantui Leonoora Rudolfille,
Kätenne laskenut on yhteen, silloin
On armastelun aika; Schwartzburgin
Te Weissenfelsiks silloin voitte muuttaa,
Ja silloin teitä nähdess' isä Erland
Jo nuorentuu ja tuima Wilhelm leppyy;
Tuon syntisraukan autuudeks myös silloin
Veisaamme sielumessuja, mut nyt,
Nyt väleen kaikk', ja mua seuratkaa!
VALPURI.
Voi, kuinka sydämeni sykkii!