Wilhelm tulee, Valpuri hänen muassaan.
WILHELM.
Hän viel' elää.
Sa kuulitko? Hän Valpuria maini.
VALPURI.
Ma sain jäähyväisensä viimeisen.
(Katselee häntä.)
Ei elä hän. Oi, Aksel, elätkö?
Jos elät, silmäs avaa viime kerta,
Sa jalo henki, vala siunaus
Lakastuneesta kalman katseestasi
Valpuris päälle. Ei hän elä enää. —
Jo kuoli hän. — Ja "Valpur" huulillaan. —
Niin, loppuun taistellut sa olet, sulho! —
Edestä kuninkaansapa hän kaatui?
WILHELM.
Niin, sankarina.
VALPURI.
Kuinka kaunis kuolo!
Se paljon paremp' on, kuin mailla vieraill'
Eloa koetella maanpakolaisna,
Ja sydänsuruun, Aksel, surkastua.
Nyt, armas kulta, et sä kärsi enää.
Ikuisen kunnian nyt olet saanut.
Sun synnyinmaasi, jalo Norja-emo,
Upeilee uljaast' Aksel pojastaan.
Sun nimes kauan vereksessä muistoss'
Alati hänen huuliltansa kuuluu
Ja maine keräjillä usein puhuu
Sun urotyöstäs; naisten tuvass' illoin
Monesti vanha laulu lauletaan
Uskollisuudestasi, lemmestäs.
(Wilhelmille.)
Kuink' kaunis kuoloss' on hän! Kelmeällä
Otsalla kutrit kiemuroivat.
(Käsin järjestäen niitä.)
Noin!
Ei saa tuot' otsaa peittää. Jalona
Ja korkeana kaartuu se, kuin taivas.
Hän kuolossansa hymyy.
(Suutelee häntä.)
Armas Aksel,
Hyvästi! Valpuris jo tulee pian.
Jo pian!
WILHELM.
Sa vaalas olet, jalo Valpur!
VALPURI.
On Aksel vaalaamp'. Ollos, hyvä Wilhelm,
Nyt vait. Äl' aatteitani häiritse!
(Haaveksien:)
Kuin herttaista on täällä kirkossa!
Iloisna päivä ikkunasta paistaa,
Kuin eilen tähän aikaan, jolloin, Aksel,
Ens'kerran Valpurin sä syliis suljit.
Kuin kotoist', ihanaa on täällä kirkoss'!
Elämme täällä ihan tyytyväisnä,
Asumme vastatuksin, hiljaan; sinä
Isäsi luona, Valpur äitinsä.
Ja kello kun kakstoista lyö ja koivuss'
Edessä akkunamme rastas laulaa, —
Niin muuri aukee, marmor'peite poistuu;
Me Harald Gillen haudall' yhdymme;
Käs'kädess' alttaria kohden käymme
Ja kuoriin kuutamolla istumme;
Kuu kasvoillemme kalpeille kun luopi
Hopeisen valon, kuuntelemme rastaan
Keväistä laulua ja muistelemme
Uskollisuuttamme ja lempeämme
Elossa tässä. Tuonne kuu kun piilee,
Taas huolin vitkaan peräydymme, kiertäin
Kolmasti Harald Gillen hautakiven.
Pysäämme sitte; hellät, lemmekkäät
Hyvästit tulevaksi yöksi teemme.
Syvässä haudass' sikein uinoamme,
Tuoll' ulkona kun ihmislapset hyörii.
WILHELM.
Sit' Aksel toivoi, että samaan hautaan
Sijansa sais, kuin Valpur.
VALPURI.
Samaan hautaan?
Ah, sehän suloista. Mut, jalo ritar',
Ei käy se laatuun. Kihloiss' eivät Aksel
Ja Valpur olleet. Voi, ei käy se laatuun.
Mit' antaisinkaan, sama tammiarkku
Jos Valpurin ja Aksel sulhon ruumiin
Sais tallettaa; — vaan, jalo Wilhelm,
(Tirkistää eteensä.)
mikä
Tomussa, Harald Gillen hautakiven
Raossa tuolla kiiluu?
WILHELM.
Sormus, jos
Näen oikein.