Minä kuljin perässä jotten olisi kellekään vaivaksi, sillä ei kukaan huolinut minusta. Seura oli hyvällä tuulella, rupateltiin ja naurettiin, laskettiin leikkiä totisista asioista ja taas joutavista asioista puhuttiin niinkuin ne olisivat olleet totisia, ja varsinkin poissa olevat tuttavat ja ystävät sekä heidän tapansa ja olonsa olivat pilan ja leikin esineenä. Eivät ne tunteneet minua enkä minä heitä, niin että en paljo välittänytkään mistä oli kysymys, ja oli minulla paitsi sitä muuta miettimistä.
Saavuimme tuolle mäelle; ruusupensaita kasvoi siinä ympäriinsä. Kaunis Fanny, joka näytti olevan kaikkein erinomaisessa suosiossa, omin käsin taittoi muutamasta pensaasta oksan, vaan haavottui häneltä hento, sievä, käsi siihen kun kävi muuan oka, ja verta alkoi juosta, Sitä kaikki pahoilemaan luonnollisesti. Laastaria kyseltiin. Muuan hiljainen, hoikka, laiha ja pitkä, vanhanpuoleinen mies, joka vieressäni käveli, pisti heti oikean kätensä poveensa ja otti harmajan takkinsa taskusta pienen lompakon, aukasi sen, kumartui syvään sille kauniille Fannylle ja tarjosi hänelle haluttua englantilaista laastaria. Fanny otti tarjotun vastaan, tarjoojaa silti kiittämättä, pani sen laastarin haavalleen, jonka jälkeen jatkettiin kävelyä mäen kukkulalle asti, josta olikin erinomaisen ihana näköala isoon puutarhaan monimutkaisine teineen ja polkuineen sekä aavalle meren selälle asti.
Oli siinä näköala todellakin jalo ja ihana. Valkea pilkku näkyi taivaanrannalla tummankarvaisen meren ja sinisen taivaan rajalla. "Tähystin tänne!" käski Tuomas John, ja ennenkuin palvelijat ehtivät liikahtamaankaan, oli se harmaja mies, nöyrästi kumartaen, pistänyt kätensä takintaskuun ja herra Johnille antanut komean, ison tähystimen. Herra John, joka heti alkoi tähystimellä katsoa merelle päin, kertoi vierailleen, että siellä näkyi muuan laiva, joka eilettäin oli lähtenyt satamasta, vaan epäedullisen tuulen vuoksi ei päässyt tuota etemmäs. Tähystin meni miehestä mieheen, naisesta naiseen eikä enää palannutkaan harmajan, laihan miehen taskuun. Minä ihmettelemään ja katselemaan tuota miestä enkä päässyt ymmärtämään mitenkä tuo isonpuoleinen tähystin oli mahtunutkaan hänen pieneen, joutavan näköiseen taskuunsa. Vaan muut vieraat eivät olleet millänsäkään eivätkä välittäneet siitä harmajasta miehestä vähääkään, yhtä vähän kuin minustakaan.
Virvokkeita tuotiin lautasilla vieraille, niitä komeimpia, makeimpia hedelmiä, tiesi kuinka kaukaa, eteläisistä maista. Herra John oli kohtelias ja mukava isäntä ja puhutteli minuakin: "Maistakaahan näitä hedelmiä, niitä ei teillä ole tarjona ollut suinkaan merimatkoillanne." Kumarruin, vaan hän ei katsonut minua, oli jo puhuttelemassa muita vieraitaan.
Olisi tehnyt mieli istua ruohikkoon, mäen rinteelle näet, josta näkyi laajalti merta ja taivasta, vaan maa oli kovin kostea. Olisipa mukava kerrassaan jos olisi turkkilaisia mattoja levittää tähän, arveli muuan. Hän oli sen toivomuksensa tuskin ehtinyt lausua julki, niin se harmaja mies oli pistänyt jo kätensä taskuun, josta veti esille, häveliäästi, jopa nöyrästi, hyvin komean, kullalla kirjaillun, turkkilaisen peitteen levittääkseen sitä ruohikolle. Palvelijat ottivat sen vastaan, välinpitämättömästi vallan, ja levittivät sitä ruohikolle, Siihen mentiin sitte istumaan pitemmittä mutkitta; ja minä puolestani taas kummailemaan ja katsomaan sitä harmajaa miestä, hänen taskuaan, sitä turkkilaista peitettä, joka oli kymmenen kyynärää pitkä ja viisi kyynärää leveä, luulin unennäöksi enkä tiennyt mitä uskoa, varsinkin kun eivät muut huomanneet mitään erinomaista tapahtuneen.
Olisin mielelläni kuullut tuosta miehestä jotain selvitystä ja kysellyt kuka hän oli; en vain arvannut keltä kysyisin, sillä pelkäsin melkein enemmän herrain palvelijoita kuin palvelijain herroja. Lopulta rohkenin kysyä muutamalta nuorelta mieheltä, joka ei näyttänyt minusta varsin niin arvokkaalta kuin nuo toiset ja joka useinkin oli seisonut yksikseen. Hiljaisella äänellä pyysin häntä sanomaan kuka on tuo avulias herra, joka on harmajissa vaatteissa. — "Sekö, joka näyttää niin hoikalta kuin räätälin neulasta irtaunut lanka?" — "Se, joka seisoo tuossa yksikseen!" — "Sitä en tunne," vastasi hän, ja näytti kuin häntä ei olisi haluttanut minun kanssa keskustelua jatkaa, sillä hän poistui ja alkoi puhutella muuatta toista palvelijaa, tiesi mistä joutavista asioista puhuivatkaan.
Päivä alkoi räikeämmästi paistaa ja naisten oli paha olla; se kaunis Fanny kysyi huolettomasti siltä harmajalta herralta, jota, minun havaitakseni, ei kukaan ollut vielä puhutellut ensinkään, kysyi kevytmielisesti: oliko hänellä kukaties telttakin? Harmaja mies kumartui syvään, aivan kuin jos olisi häntä kovasti kunnioitettu tuolla kysymyksellä, ja käsi oli hänellä jo taskussa, josta hän veti esille telttavaatteen, teltan riu'ut, nuorat, rautaiset muut osat, sanalla sanoen: kaikki, mikä komeaan, isoon telttaan kuuluu. Muut herrat auttoivat sitä pystyttämään paikoilleen, sen turkkilaisen peitteen päälle näet — eikä ketään ihmetyttänyt tämä tapaus. —
Minun oli jo paha olla, alkoipa kerrassaan kauhistuttaakin kaikki tämä, vaan kummempaa oli tulossa. Näet jonkun pyynnöstä harmaja mies päälle-päätteeksi otti taskustaan; kolme ratsuhevosta, oikein todesta, isoa hevosta satuloineen suitsineen! — ajattelehan tuota — kolme satuloittua hevosta samasta taskusta, mistä hän jo oli ottanut lompakon, tähystimen, kymmenen kyynärää pitkän ja viisi kyynärää leveän peitteen, sekä teltan riukuineen rautoineen! Jollen vakuuttaisi sinulle omin silmin tuota nähneeni, et varmaankaan uskoisi. —
Vaikka tuo mies oli niin ujon ja nöyrän näköinen ja vaikka muut niin vähä näyttivät huolivan hänestä, niin hirvitti minua kumminkin hänen kalpeat kasvonsa, joita en voinut heittää katsomasta, siihen määrään että ne kävivät minulle sietämättömiksi.
Päätin salaa poistua näitten kummallisten ihmisten seurasta eikä se vaikea ollutkaan, siihen nähden näet että minulla ei ollut niitä joukossa, jotka olisivat minua kaivanneet. Tahdoin palata kaupunkiin, huomenna toistamiseen mennäkseni herra Tuomas Johnin puheelle ja, jos uskaltaisin, kysyäkseni häneltä mitä miehiä tuo harmaja mies on. — Kunhan olisi kunnialla sieltä päässyt.