KOKO KUORO. (3. säkeistö.)
Ei veri unhotu, pärskymä päälles lähde. Linnallen olit silloin[154] sa urojen hukka, kiistanhenki.[155]
KLYTAIMNESTRA. (4. säkeistö.)
Älä kuoloa kohtalonas ikävöi, tätä[156] raskaksuin; Helenaan älä käännä myös vihojas, muka surmaajaan, joka yksin mont' uronhenkeä hukkasi kansaltas, surun tuottain vertoja vailla!
1:NEN KUORORIVI. (1. vastasäkeistö.)
Henki, jok' ahdistat linnaa ja Tantalon sukua, veljeä kahta, siis naisellen valmistit sa voiton katalan, syöntäni vihloavan.[157] Niin kuni kaarne raateljas vainajan pääll' ylvästäin seisoo hän, riekkuen: "riemu syystä raikukoon!"
KLYTAIMNESTRA. (4. säkeistö.)
Osavammin nyt sanans' ohjasi suus,
nimetessäsi tuon
iki ahman perheemme vaanijan,[158]
joka sen ytimiss' verennälkää ain'
elättää: siks' vertyvi vamma uus',
vaikk' ehjänä ei ole vanha.
2:NEN KUORORIVI. (5. säkeistö.)
Linnassa temmeltävän lausuit hirveän kostohengen. Ah voi! tarinaasi synkkää turmiosta mi koskaan ei kylly! — Zevs sen salli, hän ken kaikki johtaa, toimittaa. Mit' ilman Zeytä ihmisille sattuu? Mik' ei näist' ole taivaan töitä?