"Tietysti hän menee ensikerrokseen ranskalaisen markiisin luo", sanoi
O'Hara ja istahti, tuntien itsensä litteäksi kuin pannukakku.
Seuraavassa silmänräpäyksessä kolkutus ovelta kuohahdutti vilkkaan veren punaiseen päähän. "Lemmon penikka", yleisemmin tunnettu Tim Mahoneyn nimellä, mielistelevä, epäsiisti vetelys, jolla oli viekas, teeskentelevä ja mairitteleva katse, seisoi kynnyksellä mulkoillen isäntäänsä; sitten hän useampaan kertaan napsahdutti peukalollaan olkansa yli ja virnisti tavattoman huvitettuna.
— Mitä se on? — kysyi O'Hara hurjasti.
Tim iski silmää ja poksahdutti vielä kerran peukaloansa.
— Puhu, sinä ruma paholainen, taikka jumal'avita tärvelen kaiken kauneutesi!
— Sisarenne! — huudahti Tim kumisevalla mahanaurulla.
— Sisareniko, mies?
— Niin, teidän armonne, — vastasi veitikka, joka O'Haran kasvattiveljenä hyvin tiesi, että hänen isäntänsä ei voinut kerskata sellaisesta hellästä sukulaisuussuhteesta. — Hän on varmaan kuullut teidän armonne haavoittumisesta ja on tullut teitä katsomaan. "Olen herra O'Haran sisar", hän sanoi…
— Ja enkö olekin? — huudahti suloinen ääni hänen takaansa. — Tai ellen sitä, niin olen ainakin hyvin, hyvin rakas serkkuja joka tapauksessa minun täytyy tavata herra O'Hara heti ja yksinään.
— Kernaasti, — huudahti O'Hara, innokkaana asettuen täydellisesti tilanteeseen ja hypähtäen eteenpäin. — Päästä nainen sisälle, sinä lurjus!… Oi, rakas! — ihastui irlantilainen, avaten auliisti käsivartensa syleilyyn, — olen kovin iloinen nähdessäni sinut!… Tim, sinä vintiö, sulje ovi jälkeesi!