Denis O'Hara asui juuri Gay-kadulla. Kaikki tietävät, että Gay-katu kulkee jyrkkänä Kuningattaren torin viheriästä sisäpuistikosta Kuninkaallisen sirkuksen pylväiden juhlallisuuteen. Ollen muodinmukaisimman maailman kävelypaikkoja Gay-katu jäi ylimalkaan autioksi niillä tunneilla, jolloin hienosto Bathin kirjoittamattomien lakien mukaan kerääntyi muualle.
Kellon lähetessä kahdeksaa iltasella sen päivän huomenis, jolloin herra Denis O'Hara oli suorittanut kaksintaistelunsa sir Jasperin kanssa, ensinmainittu istui allapäin avoimen ikkunansa ääressä hyvin upeassa yönutussa. Lievä kuume puistatteli häntä. Katu oli hänestä tosiaankin niin kirotun tyhjä, että kantotuoli, joka kahden puhkuvan kantajan kuljettamana saapui rinnettä ylöspäin, herätti hänessä melkoista mielenkiintoa.
"Olenpa varma", ajatteli hän, "että siinä on vain joku vanha kana, jota ne tärisyttelevät kotiin orrelleen, senjälkeen kun hän on menettänyt kuusi pennyä [Englannin penny on noin 11 Suomen penniä] ja sävyisyytensä pikettipelissä. Mutta miksen voisi aikani ratoksi hiukkasen haaveilla ja kuvitella jonkun ihanan nuoren immen tulevan minua tervehtimään onnettomuudessani? Oikeita pettureita ne miehet ovatkin, kun ei ainoakaan heistä tahdo pitää minulle seuraa tänä iltana! Kukaan ei niin väleen haista, että kukkaro on tyhjä, kuin omat rakkaat toverit. Jumaliste", — sanoi herra O'Hara pistäen päänsä ikkunasta, "eikö se siunattu kantotuoli pysähdykin minun ovelleni!"
Huoneeseen kaikuva kellon soitto vahvisti tämän huomion.
"Se on nainen! Suuret jumalat, se on nainen!" — Tim, Tim, sinä pahus! — karjui herra O'Hara, — tule heti tänne, taikka puhkaisen kallosi!
Tietoisena huolimattomasta sairaanpuvustaan hän nousi tuoliltansa; mutta kun uteliaisuus oli voimakkaampi kuin häveliäisyys, hän ei kyennyt poistumaan edullisesta asemastaan ikkunan luota.
"Voi sitä hurmaavaa pikku jalkaa!" — huudahti hän haltioittuneena, kun kaareva vaaleanpunaisen silkkisukan peittämä nilkka ja mitä sievin pieni kirjotohveli löyhähtelevässä pitsipilvessä pujahtivat tuolin pimennosta hänen ihastuneiden silmiensä eteen.
Hän kääntyi hetkiseksi kirkaistakseen jälleen palvelijan huoneeseen:
— Tim, sinä lemmon penikka, missä sinä oikeastaan olet? — "Minä en suinkaan kelpaa naishenkilön nähtäväksi, sitä vähemmän, kun hänellä on tuollainen jalka!"
Kun hän vielä kerran työnsi päänsä ikkunasta, olivat ainoastaan kantajat kadulla.