Hetkisen hän pilkkasi; toisen vuoron hän herttaisesti hymyili.
"Minä panen hänet ammumaan!" ajatteli hän, vahvistaen päätöksensä jalkaa polkemalla.
— Ovellenne asti? — pyysi nuorukainen.
— Ei askeltakaan, — kielsi hän. — Kas niin, sir, hyvästi.
Harry tarttui hänen käteensä ja kumartui maltillisesti häntä suutelemaan.
— Menen kirjoittamaan tämän uutisen äidilleni, — sanoi hän.
— Oh, menkää! — virkkoi Kitty, kääntyä heilautti kantapäällään ja oli hameenhelmojen vimmatusti huiskiessa ja kahistessa kadonnut käytävän mutkan taa ennenkuin rakastaja hitaalla pojanjärjellänsä edes ehti pyytää häntä määräämään seuraavan kohtauksen hetkeä.
Kitty-rouvan silmissä oli vallan kyyneliä, kun hän kepillään pieksi hiekkaa. Hän hieroi raivokkaalla kädellä kirsikkahuuliansa siltä kohtaa, mihin nuorukainen oli painanut suutelonsa.
"Se oli tosiaankin aviollista!" huudahti hän itsekseen, muistellen tapahtumaa vihaisella kaksinaisella sävyllä. "Mokoma vasikka! Onko nainen koskaan viettänyt naurettavampaa hetkeä… ja, taivaan nimessä, mitä on tehtävä?"
XIV kohtaus.