— Ehkä niin, — vastasi Kitty, käyden yhtäkkiä niin hervottomaksi, että miehen täytyi tiukentaa puristustaan. Hän vilkaisi häneen nyt hiukan säikähtyneenä. Kitty raoitti kirkkaat silmänsä ja soi hänelle pienen raukean hymyn välähdyksen.
"Ainakin", ajatteli leski, "eroamme suloisella hetkellä, jos meidän täytyy erota (ja erota meidän täytyy, vasikkani ja minun). Mitä? Lehdossa, missä jokainen tuoksu, jokainen kätketty lintu, lehvä ja päivänsäde johtaa mieleen lemmenajatuksia, ja missä minä istun hänen vieressään, hän alkaa lörpötellä äidistänsä! Ellei hän edes märehdi kauneuttani vielä kerran, niin nimeni ei ole Kitty!"
Hän huokasi ja sulki silmänsä. Hennot kasvot olivat vain vaaksan päässä nuorukaisen huulista.
— Pelkään tosiaankin voivanne pahoin, — sanoi tämä hellän huolestuneesti. — Äidilläni on oivallisia sydäinenvahvistustippoja sellaista heikkoutta vastaan.
Rouva Bellairs kohosi istualleen niin tarmokkaasti, että sitä ei olisi pyörtyvältä naiselta odottanut.
— Äitinne… — alotti hän leimaus silmissä, mutta hillitsi itsensä äkkiä. — Hyvästi, Verney, — virkkoi hän ojentaen hänelle kätensä.
— Hyvästi! — toisti nuori mies aivan hämmästyneenä.
— Ah, — huokasi Kitty, — luostarin kello kajahduttelee jo tyhmää vanhaa säveltään. Kuinka kauan olenkaan ollut teidän kanssanne kahdenkesken, sir? Hyi, hyi, eikö minun pitäisi ajatella mainettani?
— Tulevana vaimonani tietysti… — sopersi mies.
— No, sitä suuremmalla syyllä, — keskeytti Kitty; — eikö minun pidä osoittautua tarpeellisen varovaiseksi? Ajatelkaahan arvoisaa äitiänne! Kas niin, sir, jättäkää minut nyt.