— Mitä ihmettä… Ja ettekö luule minun teitä tunteneen?
— Hyvin uskottavaa!
— Kohdatkoon kuolema minut tässä silmänräpäyksessä, ellen tuntenut teitä jo ennenkuin olitte astunut ulos siitä vanhasta kantotuolista!
— Anteeksi, sir, — virkkoi Kitty vihaisesti hihittäen, — miten edes teidän kekseliäs älynne voi sen todistaa?
— Tietysti, enkö nähnyt tuon pienen vaaleanpunaisen jalan astuvan ulos ja enkö tuntenut sitä ennenkuin se oli maata koskettanutkaan?
— Herra teitä armahtakoon! — huudahti Kitty-rouva vakavasti. Mutta poskessa vilahti hymykuoppa.
O'Hara oli nyt tarttunut kiinni hänen kädestään, jota hän hyväili tunnustelevan rakastajan kosketuksella, naiskädenkin puristusta pehmeämmällä; ja siinä hyväilyssä värähteli mykkää houkuttelevaa kysymystä.
— Toivon Herran antavan minulle anteeksi, että ryhdyn epäjumalaa palvelemaan. Luullakseni varoitetaan siitä kyllä kymmenessä käskyssä, mutta eipä suinkaan vanha Mooses olisi ollut niin ankara niille israelilaisille, jos he olisivat älynneet palveltavakseen korottaa kauniin naisen vanhan kultaisen vasikan asemesta.
Tämän sanan kuullessaan Kitty-rouva huomattavasti hätkähti.
— Voi, voi, — huudahti hän, — älkää enää koskaan puhuko siitä kauheasta eläimestä! Oi, Denis, — lisäsi hän, katsoen häntä ensi kertaa suoraan silmiin ja tehden sen niin liikuttavasti ja hartaasti kuin voi, — olen suuressa, suuressa hädässä enkä tiedä, mitä tehdä!