— Niin, teaatteri on luisu ja ohdakkeinen tie monelle, sanoi neiti Schneider.
— Korvaako sitte sen tarkoitus noiden monien ihmissielujen perikadon? kysyi Magna hiljaan.
— Siitä asiasta kirjoittavat siveysopettajat vielä aikaa myöten tutkimuksia, vastasi professori vältellen.
Magna katseli ajatellen häntä, hän piti paljon useimmista professorin ajatuksista, niissä oli henkistä terveyttä ja raittiutta, mutta kuitenkin puhui ja ajatteli hän kuin siveellisesti puhdasaatteinen ihminen, ei niinkuin kristitty, ei niinkuin hänen isänsä. Hän huomasi kyllä kaiken inhimillisen puutteellisuuden, tunsi synnin ylivallan, mutta ei tahtonut tietää mitään Hänestä, joka oli tullut puutteellisuuksia poistamaan ja kukistamaan pahuuden juuria.
Professori huomasi selvästi nämä ajatukset Magnan ilmeikkäillä kasvoilla ja hänen huulensa liikahtivat, juuri kuin hän olisi tahtonut jotain sanoa. Mutta hän loi pikaisen silmäyksen ympäristöönsä eikä virkkanut mitään, vaan nousi ylös ja otti sanomalehtensä.
Sanni, joka tämän hänen mielestään ikävän keskustelun aikana pikimmiten oli silmännyt muutamia sivuja erästä romaania, kumartihe taasen pöydän yli ja sanoi: — Mutta ylioppilaskonserttiin sinä tulet huomenna kaikissa tapauksissa, Magna, niin vähän kun muuten välitätkin huveista. Ja sinähän olet jo useita viikkoja iloinnut siitä. Muistatko miten ihastunut sinä olit jousineljäkön esitykseen talvella ja simfoniaan, jota kuunnellessa minä olin vähällä nukkua.
— Se oli todellakin ihanaa! huudahti Magna eloisasti.
— Herra Vitikka lupasi hankkia meille pääsyliput, niistä tulee varmaankin tiukka, sanoi Alli.
— Mitäpä vielä, minä luulen varmasti, että Levinit kyllä hankkivat Magnalle pääsylipun, heidän serkkunsa on M. M:sti, korjasi Sanni.
— Kiitoksia, mutta minä en aijo mennä sinne, sanoi Magna matalalla äänellä.