* * * * *
Oli sunnuntai ja kirkonkellojen ääni aaltoili kehoittavana ja juhlallisena ohuen lumenvidin peittämien kattojen päällitse.
Rouva Montell vaatehtihe upeaan syyshattuunsa — hän kävi aina erittäin siististi ja maukkaasti puettuna — ja hänen hienohipiäiset, nuorekkaat kasvonsa näyttäytyivät erikoisen suotuisassa valossa mustien pitsien ja sulkatöyhtöjen keskitse. Anna tuli huoneestaan virsikirja kädessä.
— Mihin äiti aikoo?
— Ylös isoäidin luo lukemaan jumalan sanaa, entä sinä lapseni?
— Minä arvelin mennä kirkkoon.
Liina rouvan mehevä alihuuli kurtistihe huomaamatta:
— Siellähän saarnaa rovasti ennen puoltapäivää, sanoi hän, vasta iltakirkkoon tulee meidän pastori. Tiedätkö sinä sitä?
— Tiedän, äiti.
— Ja kuitenkin — — — —?