— Vai niin, neiti onkin siinä tapauksessa aivan liian aulis; miten ylpeäksi hän tuleekaan kun koko kaupungin hienoin herrasseurue käy häntä katsomassa — sanoi matammi Kinnula makosasti. — Niin, kukaan ei tiedä minkä tien kautta saatana, meidän päävihollisemme, koettaa väliin tunkeutua, emme voi koskaan olla varmoja hänen viekkailta hyökkäyksiltään ja pastori sanoo — —
Anna keskeytti kerrassaan tuon vuolaan sanatulvan avaten lähimmän oven, jonka hän tiesi vievän vanhan neidin kamariin. Huone oli pieni, matala ja rappeoitunut, tiilikakluuni oli savuttunut ja ikkunat vetoisat, ominaisuuksia, jotka matammi Kinnula kuitenkin osasi sotkea huomaamattomiin joka kerta, kuin hänen pieni, kelpo ukkonsa mainitsi, että "vanhan Biinankin huonetta olisi korjailtava."
Kaikki oli kuitenkin erittäin siistiä ja puhdasta tässä varattomassa huoneessa ja Biina neiti istui itse vanhassa narisevassa keinutuolissa, jalat eräälle jakkaralle asetettuna.
— Hyvää iltaa, tervehti Anna.
— Iltaa, iltaa, ai, se onkin minun oma, pikkuinen, rakas Anna neitiseni, huusi vanhus lyöden kätensä yhteen; se on todellakin iloista! Hänen pienet silmänsä loistivat ystävällisesti ja hän koetti nousta, mutta Anna pidätti hänet hymyillen.
— Ei millään muotoa, Biina neiti, istukaa hiljaan, minä noudan tähän tuolin ja istahdan hetkiseksi, niin saamme puhella.
Riemun säde välkähti eukon silmissä: — Niin, sanoi hän, kukaan ei tiedä miten suurella kaipuulla me odotamme saadaksemme puhua muutamia sanoja, ollessamme näin sisäänsuljettuna yhdessä kohti kuin vangit. En puhu tätä valittaakseni neitille, en ainakaan. Herra on ollut niin hyvä ja lähettänyt minulle niin paljon apua tänä koetuksen aikana. Ensin toimitti neidin äiti, Jumala häntä siunatkoon — välskärin jalkaani hoitamaan, sitte tuli neuvosmies Hellsbergiltä puita, ne tuli juuri parhaasen aikaan, silloin kun enää vain muutamia sälöjä oli jälellä ja minä olen voinut pitää kamarini lämpöisenä. Ja tuo hyvä ruoka sitten, minä olen elänyt melkein koko ajan yksinomaan neuvoksettaren ja rouva Montellin voimakkailla sopilla. Rouva Blomgrén kävi niinikään eräänä päivänä täällä, tuoden pienen kirjasen "terveellisestä armosta", ja se on hyvä kirja lukea, vaikka olen sen jo ennenkin lukenut moneen kertaan. Neiti Fager tuli myös eilen tänne, mukanaan ryytipussi, jonka neuvoi minun asettamaan jalkani päälle, minä en uskaltanut kuitenkaan sitä tehdä välskärin tähden; älkää hyvä neiti toki puhuko siitä mitään neiti Fagerille: hän tarkoittaa parhainta, mutta loukkaantuu, joll'ei aivan pisteelleen tehdä mitä hän tahtoo. Niin, niin, kaikki ovat olleet niin hyviä minua kohtaan ja pastori on käynyt kolme kertaa minua tervehtämässä; minä en voi ollenkaan sanoa, miten paljon tämä Herran palvelija on minun sieluani vahvistanut. — Vanhuksen ääni vapisi liikutuksesta.
Anna taputti ystävällisesti hänen työteliästä kättään: — Onko jalka hyvin kipeä?
— Ei nykyjään enää, neiti; ensin se oli aika vaikea, mutta nyt saatan minä jo istuskella näin ylhäällä, sanoi välskäri.
— Se vaatii hyvin paljon kärsivällisyyttä, rakas Biina!