— Niin, ainoastaan saadakseni käyntiin tuon aijotun pyhäkoulun.
— Pyhäkoulu, miten se ilahuttaa minua! Kummitätini ja minä olemme usein puhelleet semmoisen koulun tarpeellisuudesta.
Pastori näytti hyvin tyytyväiseltä, siinä oli vihdoinkin aine, joka näytti miellyttävän tuota nuorta tyttöä, jotain, joka voi heitä molempia innostaa.
— Minä luulen, ett'ei oppilaista tule puutetta, sanoi hän säveään tapaansa, mutta sangen vaikeaksi tulee saada opettajavoimia. Suutari Sormunen on luvannut olla minulle apuna.
— Vai niin, minä luulen, että hän on todellakin jumalaapelkääväinen ihminen, sanoi Anna ajatellen. Hän asuu Hellsbergin kartanossa ja kun minä toisinaan käyn siellä, näen hänen istuvan ikkunan vieressä ja laulavan virsiä niin iloisena, kuin jos hänellä ei olisikaan virheellistä ruumista ja kuutta lasta huollettavana.
— Rikkaat eivät ole aina onnellisimpia, huomautti pastori. — Jumala antaa köyhille usein tyytyväisen sydämmen.
Anna nyökäytti päätään: — Oletteko saanut useampia avuntarjouksia?
— Kyllä, lastenopettaja Johansson on niinikään luvannut auttaa meitä joskus.
— Minä en tiedä, josko uskaltaisin — alkoi Anna, minä pidän niin paljon pienistä lapsista, kenties pastori tahtoisi uskoa minulle jotain pienempiä tehtäviä? — Hän katsoi pastoria kokonaan rukoilevasti suurine sinisine silmineen.
— Kuinka voisinkaan teitä oikein kiittää, neiti, vastasi hän hiukan himmeä-ilmeisellä äänellä, — te teette hyvin, omistaessanne itsenne jo nuorena kristilliselle opetukselle ja Jumala on siunaava teidän vaivanne.