Kolmen päivän ankaran taistelun perästä sammui tämä nuori elämä.
Isän mielentilasta ei saanut kukaan tietoa, ei edes hänen surun murtama vaimonsakaan. Hän sulkeutui huoneeseensa, ei huolinut ruuasta eikä tahtonut nähdä ketään. Kun hän tuli sieltä ulos, olivat hänen mustat hiuksensa käyneet harmaiksi ja syvät rypyt olivat hänen miehekkäille kasvoilleen painaneet vanhan ukon leiman.
* * * * *
Kun Ainon maalliset jäännökset muutamia päiviä myöhemmin laskettiin kylmään, syvään hautaan, jota hän eläissään niin kauheasti pelkäsi, paistoi aurinko lämpimästi. Ilma oli leyhkeä, lumi suli puroiksi ja puiden silmikot näyttivät niin ruskeilta ja elonvoimaisilta — ne olivat kevään hengetärten sanantuojia, tulevan kesän toivehikkaita viestejä.
Oliko tuolla nuorella tyttörukallakin yhtä elähyttäviä toiveita?
Elävien ei sovi tuomita kuolleita, hän oli valoa ja varmuutta etsivä henki, siksi jääköönkin hän sen tuomittavaksi, joka on sanonut: " Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä ".
MAGNA.
Veitsien ja haarukoiden kilinän säestämää puhelua ja aikavälistäisiä naurunpyrskähdyksiä kuului ruokailuhuoneesta. Kapteeninrouva Cederkvist istui ruokapöydässä perheineen ja ruokailijoineen ja tämän talon päivällispöydässä oli tavallisesti aika eloisata.
Vanhin tytär, neiti Alli, ja ylioppilas Witikka johtivat puhelua, kuten tavallisesti; Sanni, "sanasutkailija", suikautti joukkoon silloin tällöin ja molemmat lyseolaiset hymyilivät itsemahtavasti. Emäntä, lihava ja hellottava, piti huolta, että jokainen sai osansa höyryävää lihamuherrusta ja levitteli salapäin kelpo voileivän viipaleita lemmikkitytölleen, Kertulle, vaikka voi oikeastaan oli pöytyeen vanhempia jäseniä, musiikinopettajatarta neiti Schneideriä, herra Witikkaa ja professoria varten. Viimmemainittu oli ainoa, joka istui vaiti, akkiloiden jotakin oppinutta probleemia, kuten neiti Schneider arveli. Neiti Schneider ei nimittäin ollut kyllin tarkkasilmäinen huomatakseen niitä ivallisia eleitä, jotka väreilivät professorin vakavan suun ympärillä ja jotka kyllin todistivat, että hän oli seurannut keskustelua ja omalla hiljaisella tavallaan nauttinut päivän "uutisista".
— Neiti Lilli menee kaiketi iltamaan? kysyi herra Witikka.