Heidän luonaan tapasi henkilöitä melkeinpä kaikista yhteiskuntapiireistä, aristokraateista, yhteiskuntakermaväestä alkaen. Siellä näki tunnetuimmat ja etevimmät soittotaiteilijat sekä taidemaalareita, näyttelijöitä, paitse tavallista, yksinkertaista väkeä, jotka eivät mitenkään erityisesti olleet mainehikkaita, vaan kaikki viihtyivät hyvin, jonka vaikutti emännän viehättävä iloisuus ja hyvä käytös; sekä isännän henkinen etevyys.
Kun talvi iltoina kokoonnuttiin valoisaan ja kukkain tuoksua lemuavaan asuntoon, jossa talon rouva leijaili ympäriinsä kuin tenhotar taikavalossa, jota purppuranväriset lamput levittivät ympäriinsä, niin unohtui pyry ja pakkanen ulkona, ja myrskyn vingunta nietoksisilla kaduilla suli täällä sävelten sointuun avonaisesta flyygelistä, jonka ääreen istui toinen taiteilija toisen siitä noustua.
— Täältä ei puutu mitään, hauskuus voidaan saada aivan täydelliseksi — niin oli tässä kodissa lausuttu jo monet kerrat. Varsin oli hyvä olla tohtorinnan punaisessa huoneessa, jota hän nimitti »uinailusopekseen». Siellä puhelu sujui erinomaisen hyvin istuttaessa kaminin ympärillä, ja oli niin kodikasta ja hauskaa spriikeittiössä kiehuvan kahven hajun levitessä ympäriinsä hyasinttein tuoksun seassa.
Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että mitään ei puuttunut tästä viehättävästä kodista, mutta olipa muuan pieni, ujo maalaisrouva, joka muutamana iltana oli niin rohkea, että uskalsi lausua täällä kaivattavan — lapsenlurittelua.
Rouva parka! Semmoista suunnatonta tulee lausumaan! Vaan hänhän olikin maalta ja päälle päätteeksi papin rouva. Sitä säkissä on, mitä säkkiin pannaan, minkä hänessäkin miehensä vanhantestamentin aikuisia aatteita.
Emäntä itse hymyili säälivästi, kun kerrottiin hänelle mitä rouva oli sanonut. Serkkunsa Anna, raukka, ei ymmärtänyt paremmin, hän itse vietti enimmän aikansa lastenkamarissa eikä tiennyt siitä, mitä on elää — elää täydellisesti ja rikkaasti — niinkuin hän, rouva Alice. Ei ollut mitään huvia, jossa hän ei olisi ollut ensimmäisenä, ei ollut sitä muotiurheilua, jota hän ei olisi kiihkoisella innolla harjoittanut. Tädit pudistivat päätä ja sanoivat, että hän on ylimielinen ja koketti, vaan nuorten mielestä hän oli kadehdittava, ja hänen pukunsa olivat ihastuttavia. Hänen miehensä taas piti häntä naisten ihanteena, eikä mikään voinut kukistaa häntä siltä sijalta, joka hänellä oli miehensä sydämessä; he olivat niin tyytyväisiä toisiinsa kuin mahdollista, ja yleensä pidettiin heitä onnellisimpana pariskuntana maailmassa. Heillä oli varoja rakennuttaa huvila italialaista mallia, joka sai seistä tyhjänä ja vuokraamattomana, kun rouva Alicella pisti päähän ruveta kaipaamaan jonku kylpylaitoksen kesäelämää. Joskus matkustivat he ulkomaille ja kuluttivat muutamia kuukausia Roomassa tahi maailman pääkaupungissa Pariisissa tahi muualla; mikäs heitä esti mistään. Tohtori Lindfält oli antautunut kirjallisiin toimiin, ja hänen vaimoaan ei pidättänyt kotona — niinkuin lappalaisnaista sadussa taikavoima — lapsen kapalovyönauha.
Hän oli usein tyttönä lausunut: — Kun minä menen naimisiin, niin en tahdo lapsia, ne ovat kaikkein proosallisinta ja epäsointuisinta avioliitossa. He olivat olleet naimisissa kuusi vuotta ja näytti siltä kuin rouvan toivo olisi toteutunutkin. Ja heidän onnensa näytti täydelliseltä, ei kukaan kaivannut papin rouvan naurettavaa »lapsenlurittelua», vaan aika toi sen mukanaan.
Se ei ollut mikään ilahduttava asia. Rouva Lindfält oli kärsimätön jo ajatellessaan sitä, niin että hän useampia kuukausia ennen katkeroitti koko ympäristönsä elämän ja sai kärsivällisen Robertinsa melkein vihaamaan tuota viatonta, joka oli syynä tähän perheelliseen ikävyyteen.
Nuori rouva, joka muuten kaikissa satunnaisissakin sairauksissa oli hyvin kärsimätön, piti nykyistä tilaansa kovana kohtalona, mitä mustimpana vääryytenä, joka antoi hänelle aihetta olemaan kiukkuinen kaikille ihmisille. Kaikilta puolin siis tätä tapausta — pienen kansalaisen ilmaantumista — jota useimmissa kodeissa ilolla odotetaan, täällä tervehdittiin kylmyydellä ja tyytymättömyydellä.
* * * * *