— Elämän kuluessa tapaavat toisensa ihmiset, joilla ei ennen ole ollut aavistustakaan toistensa olemassa olosta ja etsimättä toisiaan, huomaamatta koskettavat kahden kohtalonpyörän hammasrattaat toisiaan, sitä ei tunne eikä ymmärrä, mutta vaikutukset kuitenkin kerran tulevat ilmi, lausui Rautio.
— Vaivaa ja vastusta on kosketus minuun tuottanut teille etenkin nyt äsken, sanoi Elli iloisesti, minä luulen, ettei minun varovainen serkkuni, Viktor, olisi pannut alttiiksi itseään ikävyyksille, vaikka siitä olisi etuakin ollut minulle.
Rautio kumarsi; tuon tuntemattoman nimen mainitseminen vaikutti aina kummallisen jäähdyttävästi häneen; hän myöskin samalla muisti tekemättä jääneet työt ja sanoi äkkiä jäähyväiset. Mutta kun hän sitten istui kirjoituspöytänsä ääressä, niin hän ei voinut työskennellä eikä ajatellakaan, sillä viereisestä koulusalista helisi lakkaamatta iloinen tyttöääni raikkaana ja lumoavana hänen puolelleen: Im questa luna tutta stellata — kun Elli oli oikein iloinen ja keveällä mielellä, niin lauloi hän aina tuota laulua.
Ja vaikka hän olisi tahtonut tukkia korvansa, niin olisi hän kuitenkin kuullut nuot riemuitsevat sävelet hänen kauniilta punaisilta huuliltaan, ja vieläpä silmäin kiinni ollessa näki hän aina uudelleen tuon pienen solakan olennon pystyine päineen ja vilkkaine ruskeine silmineen, joiden syvyydessä ihan varmaan oli kätkettynä elämän onni — ketä varten?
VIII.
Kunnanhuoneen suuri sali oli täpötäynnä, aurinko paahtoi sisään seitsemästä suuresta ikkunasta ja ukot pyyhkivät tavan takaa hikeä otsaltaan punasella pumpulinenäliinalla. Kokouksen puheenjohtaja, nuori, jotensakin lihava talollinen, esitteli reippaasti käsiteltävät kysymykset; muutoin ei ollut ketään muita herrasmiehiä saapuvilla kuin pastori Ståhle ja koulunopettaja, mutta perällä ikkunan luona istui neiti Vinter ja puheenjohtajan vilkas, nuori rouva, joka vilkkaalla innolla seurasi kaikkia miehensä toimia.
Keskusteltiin ehdotuksesta, mikä koski pappilan navetankaton korjausta, tutkittiin valiokunnan lausuntoa ja lykättiin kysymys ajanmukaisemmasta köyhäinhoidosta »ensikokoukseen». Keskustelu vei aikaa, talonpojat tekivät miettien vastaväitteitään, etenkin rahakysymyksissä, ja Isola, lautakunnan puheenjohtaja, istui kipeine jalkoineen leveänä ja pöyhkeänä pöydän päässä, valmina puolustamaan oikeuttansa jokaista vastaan, joka tahtoi tehdä vastarintaa hänelle. Tuli yhä kuumempi, neiti Vinter katsoi virkaveljeensä; tänään nimittäin oli ratkaistava hänen uuden koulunsa oleminen taikka olemattomuus. Hän istui tyyneen näköisenä, mutta tarkkaavainen tutkija voi kuitenkin nähdä, että hän mielenkiinolla odotti, mitä oli tuleva. Vihdoin otettiin esille koulukysymys. Puheenjohtaja alusti sen muutamilla hyvin valituilla sanoilla koulun hyödystä ja välttämättömyydestä y.m. osoittaen oman kantansa asiassa.
Nyt nousi Rautio ja puhui täyteläisellä, syvällä äänellä.
Hän tunsi, sanoi hän, tarkoin kaikki ne riidat, mitkä ensimmäisellä koululla täällä on ollut kestettävänä olemassa olonsa puolesta; se oli jotain niin uutta siihen aikaan, ja ollaan tavallisesti arkoja uudelle, koska se ei aina tuo mukanaan hyvää. Muinoin ei myöskään ollut tapana, että rahvaan lapsille opetettiin mitään muuta tietoja kuin kristinoppia; polvi polvelta oli eletty ja kuoltu ymmärtämättä ja kaipaamatta mitään enempää oppia, kuitenkin löytyi poikkeuksia jo silloinkin. Yksi ja toinen valpas sielu käänsi kyllä halukkaasti silmäyksensä tiedon kukkulaa kohti, mutta hänellä ei ollut mitään keinoa sen saavuttamiseksi. Silloin tuli uusi aika ja toi pelastuksen sanoman näille etsiville sieluille, ja samassa oli kuin raitis elämäntuulahdus olisi koskettanut nuorisoa nousevaa, kansaa kasvaa. Kaikkialla alettiin pyrkiä valoa kohden, kaikkialla kaikui huuto: Valoa kansalle!
Siellä täällä kouluhuone kohosi kooten saleihinsa näitä kansan, tietoa janoovia lapsia, jotta ne täällä hellästi ja viisaasti opastettaisiin tiedon rikkaille lähteille. Tämä kaikki oli kuitenkin kerrassaan uutta vanhoille, jotka olivat kasvaneet toisen ajan hengessä ja perineet sen ajatukset ja katsantotavat. He pelkäsivät näitä uusia aatteita, he olivat peloissaan, että koulu erottaisi lapset vanhemmistaan ja että lapset ylpeinä opistaan alkaisivat halveksia isää ja äitiä.