Kaikki katsoivat ihaellen Bruunon viimeistä mestariteosta, jota kasööri Lange tarkasteli.
— Mitä setä siitä tuumaa? — kysyi Bruuno uteliaasti.
— Minusta se näyttää olevan kaunis puu, jossa on tuuheat oksat ja monta pientä vesaa.
— Todellakin, sitte se on kuvaannollinen onni — sanoi asessori. — Antakaa minun katsoa, — oikein! Puu se onkin, ja puu merkitsee perhettä, jonka levitetyt oksat tahtovat suojella ja hoitaa nuoria vesoja. — Hän laski käsivartensa vaimonsa vyötäisille ja katsoi ympärillään olevaa perhettänsä. — Niin tulee olla! Jos ollaan kaukana taikka lähellä, tulee kodin helman aina tuntua turvallisimmalta ja lämpimimmältä satamalta. Jumalan kiitos hyvästä kodista!
Freedrikin silmä kohtasi isän silmää, sitte hän painoi suudelman äitinsä kädelle. — Kun minä kerran rakennan oman pesän, otan kaikessa esikuvaksi lapsuudenkotini — sanoi hän hiljaa.
"Kotihaltian onni" pantiin ylös astiakaapin päälle, jossa jokainen saattoi sen nähdä. Sitte viskattiin kenkiä ja sytytettiin kynttilää saksanpähkinän kuoressa, jotta saataisiin tietää tulevan vuoden tapahtumia. Vihdoin Roosa täti ripusti vihkisormuksensa hiuskarvaan, pudotti tämän juomalasiin, ja toisella kädellään pitäen kiinni Meerin kädestä hän luki seuraavat sanat:
"Mikä Meerin kohtalo? Sormus kulta, kerro jo! Kunniaa, Mainetta, Vaunuja ja kartanoita, Rahoja ja tavaroita, Rikkautta, onnea, Köyhyyttä ja puutetta, Uskoa, Toivoa?"
Viimeisten sanain kaikuessa kilahti sormus hiljaa ja sointuvasti lasin syrjää vasten, ja se oli tädin sanojen mukaan ennustus Meerin uudelle vuodelle. Nyt piti kaikkien vuorostaan koettaa samaa temppua. Freedrik sai "kunniaa" ja Helka "rahoja ja tavaroita", herra Kontio "mainetta" ja Bruuno "vaunuja ja kartanoita", ja hän sanoi heti sen ennustuksen todistavan, että hänestä tulisi hyvinvoipa maanviljeliä. Illalliseksi tarjottiin vielä kerran jouluruokaa, ja Freedrik sai mantelin puurovadista.
— Lyyryn saat keväällä — ennusti isä, ja äiti hymyili toivoa ilmaisevaa hymyilyä, sillä hän tiesi kyllä poikansa tekevän parastaan.
Ennenkuin lapset menivät levolle, kokosi isä heidät vielä kerran yhteen vuoden viimeisenä päivänä.